Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on ollut selvittää, mitä maa-ainesten ottopaikkojen jälkihoito tarkoittaa, kuinka se on muuttunut vuosien saatossa ja kuinka luonnon monimuotoisuus jälkihoidon yhteydessä on otettu huomioon kiviainesalalla. Työssä käsitellään myös maa-aineslain historiaa ja muutoksia jälkihoidon osalta, sekä esitellään Lahokko ja annetaan Lahokon rakennusohjeet. Työn toimeksiantaja on NCC Roads Oy.

Maa-aineslaki tuli voimaan Suomessa 1982. Ennen lain voimaantuloa ottotoiminta oli harkitsematonta ja haitallista harjujen arvokkaille maisema-arvoille. Lain avulla ottaminen saatiin sääntelyn alaiseksi ja luvanvaraiseksi toiminnaksi. Maa-aineslakia on muutettu useaan otteeseen vuosien varrella. Ottamistoiminta on muuttunut olennaisesti maamme soravarojen vähenemisen ja kalliokiviaineksen lisääntyneen käytön myötä. Jälkihoitotoimenpiteet ovat vuosien varrella tarkentuneet ja painopiste on muuttunut sorakuoppien jälkihoidosta kalliokiviainesalueiden jälkihoitoon. Luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen on noussut esiin vasta viime vuosina.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on todellinen uhka. Paahdeympäristöjä uhkaa avointen alueiden umpeenkasvu ja talousmetsissä lahopuun puute. Korvaavien elinympäristöjen avulla voidaan luoda turvapaikkoja muun muassa paahdeympäristöjen uhanalaisille eliölajeille.

KIELO on NCC Roads Oy:n luonnon monimuotoisuuden edistämisohjelma, jonka osana on tehty Lahokko Loviisan kiviainesalueen vaiheittaisen maisemoinnin yhteydessä. Lahokko on ihmisen luoma kokeellinen hanke, jossa yhdistyvät paahderinne ja lahopuu elinympäristöinä toisiinsa. Tutkimustietoa aiheesta ei ollut saatavilla, joten työ toteutettiin vertailemalla tavallisten paahderinteiden, lahopuiden sekä korvaavien elinympäristöjen olosuhteita toisiinsa ja soveltamalla tätä tietoa Lahokkoon. Parhaimmillaan Lahokko toimii korvaavana elinympäristönä sekä paahdelajeille, että lahopuista riippuvaisille eliöille.