Opinnäytetyö käsittelee opiskelijoiden minäpystyvyyden kasvattamista ammattikorkeakoulun opinnäytetyöprosessissa. Työn tilaaja on Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK).

Työssä tutkittiin kokemuksia opinnäytetyön tekemisestä ja sen merkityksestä asiantuntijuuden kehittymisessä. Teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalikognitiivisen teorian piiriin kuuluva minäpystyvyyden käsite. Tutkimusstrategiana oli aineistotriangulaatio, johon kuului kulttuurituottaja AMK-tutkinnon suorittaneille osoitettu kysely sekä HUMAKin opinnäytetyöohjaajien ryhmähaastattelu.

Aineistoa tarkasteltiin minäpystyvyyteen vaikuttavien tekijöiden sekä minäpystyvyyden ilmenemistapojen kautta. Opinnäytetyön tekemiseen liittyvä minäpystyvyys oli vahvinta motivaation ja valintojen osalta ja heikointa affektiivisella ja kognitiivisella osa-alueella. Koettuun minäpystyvyyteen vaikutti eniten aikaisempi kokemus. Myös sosiaalisen suostuttelun ja muiden antaman esimerkin koettiin olevan merkittäviä tekijöitä.

Tulosten perusteella minäpystyvyyttä voi tukea suunnittelemalla oppimistehtävät sellaisiksi, että ne antavat mahdollisuuden saada tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyviä kokemuksia työelämän toimintaympäristöissä jo ennen varsinaista opinnäytetyön tekemistä. Aikaisemmin valmistuneiden opiskelijoiden kertomukset opinnäytetyön prosessista vahvistavat, uskottavan vertaisesimerkin tarjoajina, opiskelijoiden minäpystyvyyttä. Tärkeää on myös, että opiskelija ei koe jäävänsä työssään yksin ja ilman apua. Tässä avuksi ovat sekä opiskelun rakenteen mahdollistamat säännölliset ryhmätapaamiset että opiskelijoiden vertaistukiryhmät. Opinnäytetöiden ohjaamisen affektiivisen ulottuvuuden tunnistaminen ja huomioon ottaminen ohjaustilanteessa on keskeistä. Olennaisinta on kuitenkin avata minäpystyvyyden merkitys opiskelijoille ja tehdä sen kasvun seuraamisesta oppimista ja ohjaamista helpottava rutiini.