Porras–Renko -museotie sijaitsee Hämeenlinnan kaupungissa, entisessä Rengon kunnassa, tiellä 2831. Museotien pituus on noin 10 kilometriä. Museotiejakso on Varsinais-Suomen ja Vanajan Hämeen välisellä tiellä, jota on kutsuttu Hämeen Härkätieksi autonomian ajalta lähtien. Härkätiestä on tehty inventointi ja väitöskirja (Jaakko Masonen), mikä on harvinaista. Tien historia ulottuu 800-luvulle Varsinais-Suomen ja Hämeen muinaisteiden yhdistyessä kaukoliikennetieksi. Tien varhaisvaiheen ajoitus perustuu asutushistoriaan ja kaupankäyntiin. Valtakunnalliseksi maantieksi se kehittyi Ruotsin vallan hallinnollisista ja sotilaallisista sekä katolisen kirkon tarpeista 1300–1400-lukujen taitteessa. Jaakko Teitin tieluettelossa 1555–1556 Turku–Hämeenlinna-tie on yksi tärkeimmistä teistä, jotka yhdistivät Ruotsin itämaakunnan sotilaslinnat ja hallintokeskukset Turkuun ja sen välityksellä Tukholmaan. Härkätie oli ensimmäisiä valtateitä (Vt 10), kun ne nimettiin vuonna 1938. Valtakunnallinen liikenne siirtyi uudelle valtatielle 10 vuonna 1962.

Härkätien linjaus on inventoitu Teitin luettelon mukaisesti. Se on säilynyt suurissa piirteissään ennallaan. Karttoja tiestä on 1630-luvulta alkaen. Porras–Renko museotie on säilynyt linjaukseltaan ja oletettavasti myös korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä ne ovat olleet 1700-luvulla. Tien varressa ovat Lietsan ja Nummenkylän kylät. Museotie kaartelee erämaisia metsämaisemia, joihin asutus- ja viljelyaukeat tuovat vähäistä vaihtelua. Tie on hyvin mäkinen, koska se kulkee poikkisuuntaan yli alueen soraharjanteiden. Tiellä on vanhasta linjauksesta erottuva oikaisu, joka on rakennettu 1930-luvulla. Samalla on madallettu tien korkeinta mäkeä. Vanha tielinja on jäänyt tieraunioksi, jolle on opastus. Tien varrella on kaksi muutakin muinaismuistoa, joista Palsankallion rajakivi on opastettu. Palsankallion rajakivellä kohtaavat seitsemän entisen kunnan rajat.

Porras–Renko-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tiehallinnon) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten museokohteiden joukossa. Porras–Renko-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800–1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Tien nimi tulee Jaakko Teitin tiekuvauksen kestikievarien rajaamasta tiejaksosta, etapista. Suunnitelmissa museotie ulottui Lopen Portaaseen asti. Museotie rajattiin päättyväksi tiehen 54. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) itsenäisenä kohteena ja osana Hämeen Härkätietä.

Porras–Renko-museotie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Museokohdekokoelmassa Porras–Renko-museotien keskeinen arvo on sen liittyminen osana Härkätiehen. Museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa, mihin merkittävällä tavalla paikallinen väestö on halunnut vaikuttaa. Harmillisesti tien varteen upotetun (valo?)kaapelin rakennusjäljet erottuvat tiemaisemassa tarpeettoman selvästi. Samoin museotien ainut kivisilta Ruokojoen yli on tärvelty sementtiputkilevennyksellä. Se voidaan perustella tieturvallisuuden paranemisella.

Museokohteena Porras–Renko-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Museotie muodostaa tiekolmion teiden 10 ja 54 välille. Museotie on merkitty myös Hämeen Härkätie-matkailutien merkeillä. Museotien opastaulut ovat vanhoja ja nykyisen ohjeistuksen vastaisia. Tien opastusta esitetään kehitettäväksi.

Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Porras–Renko-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista jo ennen Jaakko Teitin tieluetteloa vuosilta 1555–1556. Tien erikoisuudet ovat sen pitkäaikaisuus valtakunnallisena maantienä ja valinta valtatieksi vuonna 1938. Tien nykyinen ulkoasu vastaa suomalaisen valtatien näkymää 1930–1950-luvuilla.

Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.