Maatilayhteistyö toteutettiin Loimijoki-projektin yhtenä osahankkeena vuosina 1993-1996. Loimijoki-projektin tavoitteena on ollut hajakuormituksen vähentäminen, paikallisen jokivesistön tilan parantaminen sekä maaseutuympäristöön liittyvän tutkimuksen monitieteinen kehittäminen. Tilayhteistyöhankkeen kautta haluttiin päästä mahdollisimman konkreettisella tavalla kehittämään maatilojen ympäristönhoitoa sekä tehostaa ajankohtaisen ympäristötiedon siirtoa tutkimuksesta käytäntöön. Hankkeen tuli osoittaa, miten tavanomainen maatila voi toimia yrityksenä taloudellisesti ja tehokkaasti sekä samalla hoitaa myös velvoitteensa ympäristönhoidossa. Hankkeen teoreettisen viitekehyksen muodostaa osallistuvan tutkimuksen ja tilatutkimuksen teoriatausta. Siirtyminen koekentiltä käytännön tilanteisiin ja kiinteän vuorovaikutuksen rakentaminen tutkimuksen, neuvonnan ja maatilojen välille on osoittautunut tarpeelliseksi, koska ympäristönhoidon ongelmissa biologisen ja tuotantoteknisen osaamisen lisäksi tarvitaan myös sosioekonomisten tekijöiden ymmärtämistä. Tilatutkimuksessa ulkopuolinen ammattiauttaja (tutkija, neuvoja) pääsee parhaiten sisälle kokonaisuuteen, jossa maatila toimii ja tekee päätöksensä. Viljelijän mukanaolo ja omakohtainen sitoutuminen ympäristönhoidon kehittämiseen on puolestaan erittäin tärkeää, koska viime kädessä juuri viljelijä päättää tieteen tuottamien tulosten käyttöönotosta ja ympäristön tilan kehittymisestä pitkällä tähtäimellä. Loimijoki-projektin nelivuotisessa tilayhteistyöhankkeessa perehdyttiin yhdeksällä lounaishämäläisellä maatilalla mm. maanrakenteen hoitoon, lannoitukseen, kasvinsuojeluun, uusien viljelykasvien käyttöön ja vesiensuojelutoimenpiteisiin. Viljelytoimenpiteiden kehittämisen ohella tuotettiin tietoa yksittäisen maatilan ympäristövaikutuksista. Tarkennetun ympäristötiedon tuottamiseen käytettiin mm. vesianalyysejä, pellon pinta- ja pohjamaan viljavuusanalyysiä, mineraalitypen mittausta, lanta-analyysiä sekä ravinnetaseita ja GIS-järjestelmän (Geographical Information System) tuomia uusia mahdollisuuksia. Käytännön toteutuksesta huolehtivat Maatalouden tutkimuskeskus ja Hämeen maaseutukeskus. Kokeilu- ja kehittämisluonteinen hanke oli ennen kaikkea oppimisprosessi mukana olleille tutkijoille, neuvojille, virkamiehille ja maatilayrittäjille. Neuvontajärjestö koki positiivisena mahdollisuudet tiedon nopeaan välittämiseen ja käytäntöön soveltamiseen. Ympäristönhoidon kehittäminen maatilayrittäjien kanssa, jotka itse olivat hankkeessa aktiivisesti mukana, oli molemminpuolisesti palkitseva kokemus. Myös maatilayrittäjät kokivat tämäntyyppisen yhteistyön neuvonnan ja tutkimuksen kanssa erittäin tarpeelliseksi ja toivoivat enemmän tällaisia hankkeita.