Käsitteellä monivaikutteinen maatalous viitataan siihen, että maatalous ruoan- ja kuiduntuotannon lisäksi tuottaa muitakin yhteiskunnan hyvinvointiin vaikuttavia maaseutu- ja ympäristöhyödykkeitä. Tärkeimpiä monivaikutteisuuden ulottuvuuksia ovat ympäristön laatu, elintarvikkeiden huoltovarmuus ja maaseudun sosioekonominen elinvoimaisuus. Määritelmällisesti monivaikutteisuus-tuotosten tulisi syntyä yhteistuotosprosessissa varsinaisen tuotannon yhteydessä ja olla luonteeltaan selvästi ulkoisvaikutuksia ja julkishyödykkeitä. Monivaikutteisuus tarjoaa haastavan ongelman politiikan suunnitteluun ja toimeenpanoon. Etsittäessä optimaalista monivaikutteisuustuotosten kokonaisuutta on pystyttävä tarkastelemaan samanaikaisesti sekä varsinaista maatalous-tuotantoa että monivaikutteisuuden muita ulottuvuuksia. Tarkastelua vaikeuttavat vielä ulottuvuuksien riippuvuus toisistaan yhteistuotosprosessin kautta, maataloudelle tyypilliset heterogeeniset tuotanto-olosuhteet ja toimivien markkinoiden puuttuminen useilta monivaikutteisuustuotoksilta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa monivaikutteisuuden merkityksestä maatalouspolitiikan ja maatalouden ympäristöpolitiikan suunnittelussa. Keskeisenä tutkimusongelmana on erilaisten politiikkatoimenpiteiden kyky saavuttaa yhteiskunnallisesti optimaalinen maatalouden monivaikutteisuus heterogeenisissä olosuhteissa. Tutkimus on rajattu monivaikutteisuuden ympäristölliseen ulottuvuuteen ja siinä analysoidaan kahden viljelykasvin ja kolmen ympäristöhyödykkeen yhteistuotosprosessia peltoekosysteemissä. Analysoitavat ympäristöhyödykkeet ovat agrobiodiversiteetti, maaseutumaiseman monimuotoisuus ja ravinnepäästöt. Tutkimuksessa on ensimmäisen kerran kehitetty sekä analyyttinen että empiirinen malli, joka tarjoaa integroidun viitekehyksen monivaikutteisuuden ulottuvuuksien tarkastelulle. Aluksi johdetaan edustavan viljelijän yksityinen optimi ja verrataan sitä yhteiskunnalliseen optimiin, jossa ympäristöhyödykkeitä arvostetaan niiden yhteiskunnallisten rajahaittojen ja rajahyötyjen mukaisesti. Seuraavaksi analysoidaan kolmentyyppisiä politiikkatoimenpiteitä: (i) first-best eli lohko- ja kasvikohtaisesti erilaistetut lannoitevero ja suojakaistatuki, (ii) second-best eli osittain (vain kasvikohtaisesti) erilaistetut tai kokonaan erilaistamattomat politiikkatoimenpiteet ja (iii) käytännön politiikkatoimenpiteet eli perinteiset maatalouspolitiikan tulotukimudot kuten hintatuki ja hehtaarituki sekä tulotuet, joihin on liitetty ympäristökriteerejä tulotuen saannin ehdoiksi. Empiiriset tulokset saadaan kalibroimalla analyyttinen malli suomalaiseen havaintoaineistoon. Tutkimus tuo esiin sen, kuinka maatalouden ympäristöpolitiikan suunnittelu monivaikutteisuuden viitekehyksestä käsin poikkeaa maatalouden ympäristöasioiden yksittäisestä tarkastelusta. Yhteistuotosprosessin vuoksi eri monivaikutteisuustuotosten tuotannon taso on kytköksissä toisiinsa. Tämän seurauksena yhden ympäristöhyödyn tai -haitan sääntely aiheuttaa väistämättä muutoksia niin muissa ympäristöhyödykkeissä ja itse maataloustuotteiden tuotannossa kuin muissa monivaikutteisuuden ulottuvuuksissakin. Yhteiskunnallisesti optimaalisen monivaikutteisuuspolitiikan lähtökohdaksi tulevatkin räätälöidyt politiikkatoimenpideyhdistelmät, joissa toimenpiteiden taso asetetaan koordinoidusti. Tutkimuksen tuloksena on myös, että heterogeeniset olosuhteet vaativat heterogeenisen sääntelyn. Kun viljelysmaan laatu vaihtelee siten, että se vaikuttaa sekä viljelykasvien että ympäristöhyödykkeiden tuotantoon, yhteiskunnan näkökulmasta optimaalinen monivaikutteisuuspolitiikka on erilaistaa politiikkatoimenpiteiden taso heijastamaan näitä heterogeenisiä olosuhteita. Käytännössä tämä merkitsee lohko- ja kasvikohtaisesti erilaistettuja toimenpiteitä. Mikäli politiikkatoimenpiteet on erilaistettu vain osittain tai ei lainkaan, yhteis-kunnallisesti optimaalista monivaikutteisuustuotosten määrää ei saavuteta. Tutkimuksen empiirisessä aineistossa tämä yhteiskunnan hyvinvointitappio epätar-kempien ohjauskeinojen käyttämisestä oli 64 mk/ha (10,76 /ha) kasvikohtaisesti erilaistetuilla toimenpiteillä ja 116 mk/ha (19,51 /ha) kokonaan erilaista-mattomilla toimenpiteillä. Epätarkemmista toimenpiteistä koituva hyvinvointitappio on kuitenkin suhteutettava erilaistettujen politiikkatoimien vaatimiin suuriin hallinnointikustannuksiin. Lisäksi tutkimus osoittaa, että sekä puhdas hintatuki että hehtaarituki kuten CAP-kompensaatiotuki eivät edistä monivaikutteisuuden ympäristöllistä ulottuvuutta. Näiden toimenpiteiden kykyä ottaa monivaikutteisuus huomioon ja edistää sitä voidaan kuitenkin merkittävästi parantaa liittämällä niihin ympäristöehtoja.

Tohtorin väitöstilaisuus IV/2003 Helsingin yliopiston Taloustieteen laitoksella.