Suomalainen peltokasviviljely on hyvin yksipuolista, sillä lähes puolet kaikista tiloista viljelee vain yhtä kasvilajia ja vain 12,8 % tiloista vähintään kolmea eri kasvilajia. Tulevaisuudessa EU:n maatalous- ja ympäristöpolitiikka kuitenkin suosivat peltoviljelyn monipuolistamista. Osana ns. monivaikutteista maataloutta korostetaan mm. maatalousluonnon monimuotoisuuden turvaamista. Toisaalta katetuotoltaan keskimääräistä parempiin kasveihin erikoistuminen lienee eduksi lukumääräisesti vähentyvien tilojen välisessä kovenevassa kilpailuissa. Tässä työssä selvitettiin internet-pohjaisella kyselytutkimuksella viljelijöiden kokemuksia ja mielikuvia 13 ns. erikoiskasvista, jotka ovat meillä joko kokonaan uusia tai uusvanhoja eli aiemmin viljeltyjä mutta sittemmin taantuneita kasvilajeja. Näiden erikoiskasvien viljelyä lähestyttiin innovaatioteoreettisen tarkastelun avulla. Tulosten tarkastelun tavoitteena oli 1) karakterisoida erikoiskasviviljelyinnovaation omaksujat ja torjujat, 2) selvittää innovaation omaksumisen taustalla vaikuttavat tekijät, 3) tutkia, millaiseksi vaihtoehdoksi viljelijät mieltävät erikoiskasviviljelyn tulevaisuudessa ja 4) ja arvioida, miten erikoiskasviviljelyä voisi edistää. Tutkimus on osa MTT:llä toteutettua Monikasvi-hanketta. Kyselyaineisto koostuu 1020 vastauksesta. Erikoiskasveja viljelleitä aineistossa oli 232 kpl, joista lievä enemmistö oli lopettanut erikoiskasviviljelyn. Vastaajista 58,2 % ei ollut viljellyt erikoiskasveja, mutta heistä merkittävä osa oli hyvin tai ainakin jonkin verran kiinnostunut kokeilemaan erikoiskasviviljelyä. Vain 19,0 % vastaajista ei tuntenut lainkaan mielenkiintoa erikoiskasveihin. Kyselyn perusteella erikoiskasviviljelyinnovaation omaksujat ovat yleensä hieman keskimääräistä korkeammin koulutettuja ja lähes pääsääntöisesti kasvinviljelijöitä. Erikoiskasviviljelijöiden joukossa on myös keskiarvoa enemmän luomuviljelijöitä sekä niitä, joiden kotitalouden tulojen pääosa tulee maa- ja metsätalouden ulkopuolelta. Innovaation omaksujat ja siitä erittäin kiinnostuneet suunnittelevat keskimääräistä useammin tilan tuotannon laajentamista tai merkittävää muutosta lähiaikoina. Erikoiskasviviljelijöillä on muita viljelijöitä enemmän kokemusta myös muiden kuin ns. tavanomaisten viljakasvien viljelystä. Erikoiskasviviljely näyttäisi siten sopivan viljelijälle, joka on innostunut kokeilemaan uusia viljelykasveja, etsimään vaihtelua tilan toimintaan ja tavoittelemaan tilan tunnettavuutta. Kaikkiaan tutuimpia erikoiskasveja olivat kumina, tattari, öljypellava, kuitupellava ja härkäpapu. Erikoiskasveja viljelemättömät pitivät houkuttelevampina vaihtoehtoina kuminaa, ruokohelpiä, tarttaria, spelttiä sekä öljy- ja kuitupellavaa. Erikoiskasviviljelyinnovaation omaksumisen taustalla on selkeästi taloudellisia hyötynäkökohtia. Jatkavilla erikoiskasviviljelijöillä oli ollut lopettaneita erikoiskasviviljelijöitä useammin tuotantosopimus erikoiskasveista, joten tuotantosopimukset näyttävät olevan eräs edellytys erikoiskasviviljelyn pysyvälle omaksumiselle. Huomattavaa tuloksissa on erikoiskasviviljelystä jossain määrin kiinnostuneiden viljelijöiden suuri osuus, ja sopivilla aktivointitoimilla, kuten tiedottamisella ja kannustamisella, osa tästä joukosta olisi ilmeisesti saatavissa mukaan erikoiskasviviljelyn piiriin.