Haku

Lannan levitystekniikka, logistiikka ja talous

QR-koodi
Finna-arvio

Lannan levitystekniikka, logistiikka ja talous

Suomessa tuotetaan vuodessa noin 18 miljoonaa tonnia lantaa. Sen arvo lannoitteena on noin 53,3 miljoonaa e. Lannasta noin kolmannes päätyy laitumelle ja jäljelle jäävästä osuudesta noin 40 % varastoidaan lietelantana. Suomen ilmasto-olosuhteissa lantaa on varastoitava pitkään. Tämän varastoinnin aiheuttamat kustannukset ovat lähes yhtä suuret kuin lannan ravinteiden arvo. Myös lannan kuljetus on kotieläintilalla merkittävää, massana vähintään rehujen ja tuotteiden kuljetusta vastaava. Lannan arvo vastaa kuitenkin vain noin 8-9 kilometrin kuljetuskustannuksia. Huonojen levitysmenetelmien ja -aikojen vuoksi voidaan menettää noin 38-50 % lietelannan arvosta lannoitteena. Tuotantoyksiköt kasvavat ja erilaisten lannanlevityslaitteiden yhteiskäyttö lisääntyy. Näin tulee myös taloudellisesti mahdolliseksi käyttää levitysmenetelmiä, joilla saavutetaan hyvä ravinteiden hyväksikäyttö ja pienet päästöt ympäristöön. Tuotantoyksiköiden kasvu kuitenkin pakottaa kuljettamaan lantaa entistä kauemmas, mitä ongelmaa pahentaa metsien, soiden ja järvien suuri osuus erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kotieläintilat voivat ratkaista lannankäsittelyongelmiaan luovuttamalla lantaa kasvinviljelytiloille, hajasijoittamalla kotieläintuotantoa levitysmahdollisuuksien mukaan tai varastoimalla lantaa peltojen yhteyteen rakennetuissa etävarastoissa. Näihin varastoihin lanta kuljetetaan kiireettömänä aikana tai annetaan työ ulkopuolisen tahon hoidettavaksi.

Tallennettuna: