Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa ajankohtaista tietoa ja sadan vuoden ennusteita kadmiumin pitoisuuksista, taseista ja riskeistä Suomen peltoekosysteemeissä. Maaveden kadmiumpitoisuus mitattiin 16 maanäytteestä kyllästysuuttoa käyttäen. Mittaustuloksista johdettiin matemaattinen yhtälö, jonka avulla laskettiin maaveden kadmiumpitoisuus 338 maanäytteessä, joista määritettiin myös kadmiumin kokonaispitoisuus kansainvälisellä standardimenetelmällä. Tuloksia tarkasteltiin maalajiryhmittäin ja alueittain. Kansainvälisillä malleilla selvitettiin nykyisiä ja ennustettiin tulevia kadmiumtaseita ja -riskejä, kun fosforilannoitteet sisälsivät eri määriä kadmiumia. Sitä oli joko tavanomainen suomalainen pitoisuus, 2,5 mg/kg fosforia (P), Suomessa suurin sallittu pitoisuus, 50 mg/kg P, tai eurooppalainen keskivertopitoisuus, 138 mg/kg P. Viljelykasveina olivat vehnä, peruna ja sokerijuurikas. Fosforilannoitteiden osuus peltojen kadmiumkuormituksesta oli 10-95 %. Lannoitteiden nykyinen kadmiumpitoisuus näytti turvaavan kadmiumkuormitusten ja -poistumien tasapainon peltomaassa sadan vuoden kuluttuakin. Jos kadmiumpitoisuus nousisi tämänhetkiselle suurimmalle sallitulle tasolle, seuraavan sadan vuoden aikana maan ja maaveden kadmiumpitoisuus kasvaisi 10-50 %:lla ja satojen 5-15 %:lla. Sen sijaan eurooppalaisia keskivertolannoitteita käyttäen maan ja maaveden kadmiumpitoisuus nousisi Suomessa sadan vuoden kuluessa 50-150 % ja viljelykasvien 20-40 %. Eniten kasvaisi vehnän ja vähiten sokerijuurikkaan kadmiumpitoisuus. Eniten maan ja maaveden kadmiumpitoisuus suurenisi perunan viljelyssä ja vähiten sokerijuurikkaan viljelyssä. Jo Suomessa suurimman sallitun määrän kadmiumia sisältävät fosforilannoitteet heikentäisivät viljelymaan, satojen ja vesien laatua sekä lisäisivät ympäristö- ja terveysriskejä. Niinpä fosforilannoitteiden kadmiumpitoisuuden tulisi pysyä Suomessa pienenä, jos haluamme pitkällä tähtäimellä huolehtia elintarvikkeiden turvallisuudesta, ympäristön puhtaudesta ja kestävästä kehityksestä.