Mikä on museopuutarha? Entä miten museon vanhoja kasveja hoidetaan ja esitellään? Mitä tietoja ja taitoja tarvitaan, kun kunnostetaan museon vanhaa puutarhaa tai suunnitellaan ja rakennetaan näytetarhaa museolle? Millaisia vanhoja kasveja kannattaa vaalia ja valita museopuutarhaan, ja mitä tietoja niistä on hyvä kerätä? Näihin ja moniin muihinkin käytännön kysymyksiin löytyy vastauksia tästä museopuutarhan opaskirjasta. Perinnekasvit museopuutarhoissa (2009–2013) oli Leader-ohjelman rahoittama ja MTT-vetoinen hanke. Tämä opaskirja kumpuaa kokemuksista kolmessa hankkeeseen osallistuneessa puutarhassa. Opasta voi hyödyntää ja soveltaa niin vanhoissa kuin perustettavissakin museopuutarhoissa. Museopuutarhan kasvit voivat olla samalla tavalla osa museon kokoelmia kuin esineet, vaikka niiden hoito on erilaista. Kasvien kurissapito ja täydentäminen on jokavuotista työtä ja dokumentointi jatkuvaa. Jo ennen ensimmäistä lapionpistoa tai vanhan puutarhan raivaamista on hyvä suunnitella, miten puutarhan perustaminen ja muuttuminen ja itse kasvit dokumentoidaan. Museopuutarhaan soveltuvat maatiaiskasvit ja vanhat lajikkeet eli perinnekasvit, joilla on oma tarinansa ja dokumentoitu historiansa. Tarina voi kertoa, miten kasvi on kasvanut pitkään tietyssä talossa ja siirretty seuraavaan taloon ja sitä seuraavaan. Tallessa voi olla resepti, jossa kasvia on hyödynnetty. Kasvilla on ehkä ollut erityinen nimityksensä. Puutarhakasvien näkökulmasta saadaan paikkakunnasta toisenlainen tarina. Museot voivat kannustaa perinnekasvien vaalimiseen ja käyttöön niin kotipihoissa kuin viherrakentamisessakin, sekä historiallisissa että uudemmissa ympäristöissä. Ne voivat avata puutarhan merkitystä historiallisena ja paikallisena perintönä sekä tarinallisena voimavarana. Vanhoja kasvikantoja ylläpitävä museo tekee samalla paikallista kasvigeenivaratyötä, työtä suomalaisiin olosuhteisiin sopeutuneiden kasvikantojen elinvoimaisuuden hyväksi.