Suomessa 1970–luvulla tehdyissä tutkimuksissa havaittiin elintarvikkeiden seleenipitoisuuksien olevan erittäin pieniä ja väestön seleeninsaanti jäi selvästi alle saantisuositusten. Taustalla oli seleenin ja erityisesti liukoisen, kasveille käyttökelpoisen seleenin pieni määrä viljelymaissa. Tilanteen korjaamiseksi natriumselenaattia on lisätty moniravinteisiin lannoitteisiin vuodesta 1984 lähtien. Seleenilannoituksen avulla epäorgaaninen lannoiteseleeni muuttuu kasveissa orgaanisiksi seleeniyhdisteiksi, joita ihmiset ja eläimet pystyvät hyödyntämään tehokkaammin kuin epäorgaanista seleeniä. Seleenilannoituksen myötä kotimaisten viljelykasvien ja rehujen ja sitä kautta elintarvikkeiden seleenipitoisuudet ovat kasvaneet. Liukoisen seleenin määrä viljelymaissa ei ole kuitenkaan kasvanut 30 vuoden aikana, sillä Suomen olosuhteissa seleeni muuttuu nopeasti niukkaliukoiseen muotoon. Lannoitteiden kautta maahan vuosittain tuleva seleenilisä tarvitaan kasvien seleenitason ylläpitämiseksi. Viljelykasvien seleenipitoisuus riippuu täysin lannoitteiden seleenitasosta ja seleenipitoisten lannoitteiden käyttömääristä. Väestön keskimääräinen seleeninsaanti on nykyisin sekä koti- että ulkomaisten saantisuositusten mukaista. Tärkeimmät saantilähteet ovat maitotuotteet ja liha, mutta myös kasvisruokavaliosta voidaan saada riittävästi seleeniä. Ihmisen veren seerumin seleenipitoisuus on 2000-luvulla ollut keskimäärin 1,4 µmol l-1, mikä on 60 % suurempi kuin ennen lannoitteiden seleenilisäystä vuonna 1984. Vuonna 2007 tehty lannoittei-den seleenipitoisuuden nosto (10→15 mg kg-1) näkyy seerumista mitatun seleenitason vakiintumi-sena >1,4 µmol l-1 pitoisuuksiin. Seleenilannoitustasoa on muutettu kolme kertaa vuosina 1990, 1998 ja 2007. Muutokset ovat pohjautuneet seleeninsaannissa tapahtuneisiin muutoksiin. Seleenilannoitus on tehokas, turvallinen, edullinen ja toimiva tapa vaikuttaa tuotantoeläinten ja väestön seleeninsaantiin ja sitä kautta kansanterveyteen. Se parantaa eläinten hyvinvointia vähentämällä tarvetta lisätä seleeniä rehuihin sekä vähentämällä tarvetta eläinten seleenilääkintään ja se ehkäisee seleeninpuutossairauksia kuten esim. lihasrappeumaa. Suomen olosuhteissa toimenpide on osoittautunut hyväksi ja turvalliseksi keinoksi vaikuttaa kotieläinten ja väestön seleeninsaantiin. Suunnitelmallisen ja tarkkaan kohdennetun seurannan myötä systeemi on kontrolloitavissa ja seleeninsaannissa tapahtuviin muutoksiin pystytään reagoimaan nopeasti.