Maisema- ja virkistysarvojen merkitys metsien käytössä puuntuotannon rinnalla on kasvanut. Kaupungistuminen ja ihmisten preferenssien muuttuminen ovat lisänneet metsien aineettomien ja toistaiseksi markkinattomien hyötyjen kysyntää. Luontomatkailun ja metsien virkistyskäytön merkitys alueellisen hyvinvoinnin lähteenä on yleisesti tunnustettu. Metsien aineettomien hyötyjen korvauskäytännöt eivät kuitenkaan ole toistaiseksi vielä pystyneet vastaamaan maisema- ja virkistysarvojen kasvavaan kysyntään ja luontomatkailun kehittämistarpeisiin.Tutkimuksen tavoitteena oli hahmotella lähtökohtia Suomen oloihin sopivalle maisema- ja virkistysarvokaupan käytännölle. Työssä tarkasteltiin eri maissa olemassa olevia maisema- ja virkistysarvokaupan käytäntöjä sekä pohdittiin ympäristötaloustieteen käsitteistön avulla hyvän markkinalähtöisen ohjauskeinon kriteereitä. Kotimaisten ja kansainvälisten metsien aineettomien hyötyjen markkinalähtöisten korvauskäytäntöjen joukosta poimittiin lupaavia esimerkkitapauksia. Näistä esimerkeistä etsittiin onnistuneita piirteitä ja ominaisuuksia, joita voitaisiin hyödyntää Suomeen soveltuvan maisema- ja virkistysarvokaupan kehittämisessä. Esimerkkikäytäntöjen sekä teoreettisen kirjallisuuden perusteella hyvän maisema- ja virkistysarvokaupan oleellisiksi piirteiksi nousivat maanomistajalähtöisyys, vapaaehtoisuus, avoimuus, läpinäkyvyys, joustavuus sekä kestävyys. Tiedotukseen ja koulutukseen sekä osallistumismahdollisuuksien tarjoamiseen on panostettava jo alkuvaiheessa. Käytännölle on luotava selkeä ja ymmärrettävä tavoite, joka ei saa olla ristiriidassa muiden ohjauskeinojen kanssa. Koska maisema- ja virkistyshyödyt edustavat pääosin metsien suoria ja epäsuoria käyttöarvoja, voidaan korvauskäytäntöjä kehittää suoraan palvelujen käyttäjän ja tarjoajan välille. Tämä mahdollistaa markkinalähtöisen ja kustannustehokkaan mekanismin luomisen, jossa maksajana ja/tai ostajana voi valtion sijasta olla yksityishenkilö, kunta tai yrittäjä. Rahoituksellisesti korvauskäytäntö voi perustua luontopalveluyrittäjien palveluiden hintaan sisällytettävään kehittämismaksuun, josta kertyvillä varoilla rahoitettaisiin alueen maisema- ja virkistysarvokauppaa. Maisema- ja virkistysalueiden käyttäjät määrittäisivät heille arvokkaat kohteet, minkä jälkeen maanomistajat tarjoaisivat vapaaehtoisesti maa-alueitaan matkailu- ja virkistyskäyttöön. Metsänhoitotavat voidaan toteuttaa kullekin kohteelle sopivammalla tavalla. Tähän saakka Suomessa esitetyt toimintamallit tähtäävät tapauskohtaisiin sopimuksiin maanomistajan ja maiseman hyödyntäjän välillä. Luontomatkailun kehittämisalueella tarvitaan kuitenkin jatkossa yksittäisten sopimusten sijaan laajempia toiminta- ja rahoitusmalleja, joiden puitteissa yksityismaiden matkailukäytöstä voidaan sopia pitkäkestoisesti siten, että luontomatkailun yritystoiminnan kehittäminen on mahdollista. Toimiva maisema- ja virkistysarvokauppa voisi osaltaan helpottaa puuntuotannon ja metsän muiden käyttömuotojen yhteensovittamista alueellisesti.