Julkaisussa on hahmotettu Utsjoen sivujokialueen lohenkalastuksen muutoksia, kalastuspainetta, kalastajamääriä, saalista ja sen jakautumista eri sivujokiin tilanteessa, jossa kalastuksen säätelyssä siirrytään kalakantakohtaiseen tarkasteluun. Kalastustilastollisia ja kalabiologisia tutkimustietoja monipuolisesti hyväksikäyttäen voidaan karkeasti arvioida kutukantatavoitteen toteutumista, kalastussääntelyn onnistumista. Yleisellä tasolla sivujokialueen lohenkalastusta säädellään asetuksella (297/2017), mutta suurempaan vastuuseen asetetaan vesialueiden omistajayhteisöt ja valtio, jotka vesialueillaan joutuvat jokikohtaisesti kiintiöimään ja mitoittamaan kalastuspainetta ja/tai saalista.

Utsjoen sivujokialueen lohenkalastus on viime vuosina muuttunut monesta syystä. Aiemmin sivujokialueilla kalastivat ensisijaisesti paikalliset asukkaat verkoilla ja vavalla sekä ulkopaikkakuntalaiset loma-asukkaat vavalla. Valtiollinen kalastuslaki mahdollisti 2000-luvulla kalastusoikeuden luovutukset. Paikkakuntalaisilla oli etuoikeus kalastaa lohta sivujokialueiden valtion vesialueilla maksuttomalla kalastusluvalla, joka poistui kalastuskaudella 2017. Utsjoen kirkonkylän osakaskunta on viime vuosina myynyt noin 450 kausilupaa yksityisvesialueiden vapakalastukseen ja ko. oikeuden luovutuksia on tilastoitu vuosittain noin 400 (1 500 vrk). Koska osakaskunnan yksityisvesiä on kolmessa tarkastellussa lohijoessa, Utsjoen pääuomassa, Kevojoessa ja Tsarsejoessa, ei jokikohtaista kalastuspainetta tai lohisaalista ole voitu tarkoin arvioida. Raportin ”lohitaseessa”, laskelmassa Kevojoen kutukantatavoitteen saavuttamisesta, on arvioitu, että vain vuosina 2006 ja 2013 oltiin lähellä kutukantatavoitetta. Lohitaseen laskelmassa on kuitenkin monta olettamusta ja epävarmuustekijää.

Utsjoen sivujokialueelle nousee neljä geneettisesti erilaistunutta lohikantaa, Kevojoen ja Tsarsejoen lohikannat ja Utsjoen pääuoman yläosan ja alajuoksun omat lohikannat. Lohikannoille on mallinnettu kutukantatavoitteet, jotka perustuvat ko. joen poikastuotantoalueiden laajuuteen. Mallinnuksessa joen tuotantoalueet on määritetty suurpiirteisesti siten, että kullekin poikasaluetyypille on määritetty pinta-alakohtainen tuotantoarvo (0, 1, 2, 4 mätimunaa /m²) ja siitä johdettu kutulohinaaraiden tavoitemäärä. Jos kutukantatavoitteissa käytettyä luokittelua ja 1980-luvulla maastossa tehtyä poikastuotantoalueiden kartoitusta verrataan, voidaan havaita eroja mm. siinä, että kutukantatavoitteissa syvien rotkojärvien litoraalivyöhykkeet on arvioitu tuotannoltaan paremmiksi kuin jokien yläjuoksun maastokartoituksessa erinomaisiksi poikastuotantoalueiksi luokitellut jokiosuudet.

Julkaisun osatavoitteena oli selventää, mitä ja miten vesialueiden omistukseen, kalastusoikeuteen liittyviä tekijöitä tulee huomioida, kun kutukantatavoitteellista säätelyä toteutetaan. Esimerkkinä on Kevon luonnonpuistossa virtaava Kevojoki, vetovoimainen kalastuskohde, jossa liikkumista rajoittaa tiukat suojelumääräykset. Kevojoen rotkoalueella sijaitseviin valtion vesiin on noin 200 tilalla erityinen kalastusetuus. Etuuden mitoitusta lohisaaliskiintiöinä hahmotetaan Metsähallituksen toimesta. Laskelmassa, joka perustuu kutukantatavoitteeseen, on päädytty havaintoon, että pienimmillä erityisperusteisilla tiloilla on osakkuutta niin vähän, ettei se oikeuta yhdenkään lohen pyyntiin.

Utsjoen sivujokien kutukantatavoitteet ja etenkin tavoitteiden seuranta vaatii tarkentamista esim. siten, että nousulohien määrä tulisi selvittää jokikohtaisesti ja saaliiden tilastointia parantaa, jotta kalastuksen säätelyllä voidaan turvata lohenpoikastuotanto.

Luonnonvarakeskuksen ja Metsähallituksen yhteistyönä toteuttamaan tutkimusjulkaisuun Lapin ELYkeskus on myöntänyt avustusta kalastonhoitomaksuvaroista.