Tämän raportin tavoitteena on tukea maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta, joiden yhtenä haasteena on jatkossakin suunnitella korkealaatuisia virkistysympäristöjä asukkaille. Kaavoituksen tuloksena syntyneet maankäytön ratkaisut kohtelevat parhaimmillaan kaikkia eri osapuolia, niin ulkoilevia kansalaisia kuin yksityisiä maanomistajia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti sekä toteuttavat luonnonvarojen kestävän käytön periaatteita pyrkien tasapainottamaan virkistystkäytön kysyntää ja tarjontaa.

Virkistyskysyntä ja virkistysmahdollisuuksien tarjonta ovat tasapainossa, kun tarjontaa on riittävästi ja toisaalta olemassa olevia ulkoilumahdollisuuksia hyödynnetään aktiivisesti. Virkistysmahdollisuuksia on riittävästi kun virkistyksen kantokyky jollakin alueella ei ylity eli ulkoilijat saavat odotuksenmukaisia hyviä ulkoilukokemuksia. Riittävyyttä voidaan arvioida alueiden määrän, saavutettavuuden, ympäristön ja rakenteiden laadun sekä häiriötekijöiden tason kautta. Virkistyskäytön kysynnän arvioinnissa voidaan käyttää lähtökohtana mitattua tietoa ihmisten ulkoilukäyttäytymisestä sekä toisaalta olemassa olevaa paikkatietoa väestöstä, infrastruktuurista ja luonnosta. Virkistyskysynnän ja tarjonnan tasapainon arviointi tarjoavat suunnittelulle työkaluja, joiden avulla virkistyskäytön resursseja voidaan kohdentaa tehokkaasti sekä ennaltaehkäistä mahdollisia konflikteja alueilla, joihin kohdistuu liikaa virkistyskäyttöpainetta tai ristiriitaisia maankäyttötavoitteita.

Suomessa ulkoilulla on merkittävä rooli kansalaisten virkistäytymisessä ja Uudenmaan väestöstä ulkoiluun osallistuu hieman keskimääräistä useampi henkilö verrattuna koko maan väestöön. Ulkoilua ainakin jossain muodossa harrastavia on Uudellamaalla 96,8 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 97,1 prosenttia aikuisväestöstä. Uudellamaalla asuvien lähivirkistyskerroista lähes 56 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla asuvien kerroista 61 prosenttia suuntautuu kunnan omistamille ja kävelyetäisyydellä sijaitseville alueille.

Virkistyskäytön tulevan kehityksen ennakoiminen on tarpeellista niin maankäytön suunnittelussa kuin virkistys- ja liikuntapalvelujen kehittämisessä.Etenkin maankäytön suunnittelu vaikuttaa siihen, miten paljon, missä ja milloin kansalaisille on tulevaisuudessa tarjolla virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Virkistysalueiden aluevarausten suunnittelun lähtökohta on varautuminen väestörakenteen, asumisen, liikkumisen ja ajankäytön muutoksiin.

Tässä työssä on käyty vuoropuhelua kaavoittajien ja virkistyskäytön tutkijoiden kesken. Kaavoituksen prosessin ja tavoitteiden ymmärtäminen auttaa tutkijoita tarkentamaan tavoitteita virkistyskäytön tiedontuotannolle. Tällöin ulkoilutilastojen tietosisältöä, mittaamista ja raportointia voidaan suunnata paremmin palvelemaan maankäytön suunnittelun tietotarpeita. Toisaalta työ auttaa pohtimaan myös työkaluja, joilla kysynnän ja tarjonnan tasapainon tarkastelua kaavoituksen tarpeisiin voitaisiin kehittää.