Puiden kasvu ja hiilen sidonta perustuvat hyvään sopeutumiseen vaihtelevissa ja muuttuvissa ympäristöoloissa. Ilmaston lämpeneminen yhdessä kohonneen hiilidioksidipitoisuuden kanssa lisää puiden kasvua, mutta valojaksoisuuden pysyminen muuttumattomana vähentää lämpenemisestä saatavaa nettohyötyä. Aikainen kasvun alkaminen ja myöhäinen päättyminen lisäävät kasvua ja hiilensidontaa, mutta samalla hallavaurioriski kasvaa. Lumipeitteen oheneminen ja häviäminen muuttavat maan lämpö- ja kosteusoloja ja vaikuttavat puiden kasvuun. Toistuvan jäätymisen ja sulamisen todennäköisyys maassa ja maanpinnalla lisääntyy, mikä voi vaurioittaa juuria ja haitata pienten taimien talvehtimista. Hengityksen lisääntyminen pitkän talven aikana kuluttaa myös energiavarastoja, mikä altistaa pakkasvaurioille. Kuivuuskausien lisääntyminen on kuivuudelle altteilla kasvupaikoilla pintajuurisille puille haitallista. Metsät toimivat raaka-aineen ja uusiutuvan energian lähteenä, mutta myös tärkeänä hiilen nieluna ja varastona. Metsäojitetuilla soilla turve on suurin hiilivarasto. Karujen ojitusalueiden turve on keskimäärin hiilen nielu, mutta ravinteikkailla kasvupaikoilla turve on hiilen lähde. Ojitusalueilla hiilen hävikkiä turpeesta voidaan pienentää välttämällä liian tehokasta kuivatusta ja suosimalla peitteellisen metsänkasvatuksen menetelmiä. Lyhyellä aikavälillä tuhkalannoitus on myös keino kasvattaa ojitettujen suometsien puuston hiilivarastoa. Metsien hiilinielua voidaan kasvattaa varmistamalla nopea ja onnistunut uudistuminen, pidentämällä kiertoaikaa ja myöhentämällä harvennuksia, lannoittamalla, lisäämällä lahopuun määrää, metsittämällä ja käyttämällä jalostettua metsänviljelymateriaalia. Metsien hiilinielua pienentävät hakkuiden lisääminen, nuorten metsien osuuden voimakas lisääminen, hakkuutähteiden ja kantojen korjuu, intensiiviset harvennukset, luonnonpoistuman välttäminen tai korjaaminen sekä metsien raivaaminen muuhun maankäyttöön (rakentaminen, viljelysmaat). Metsänhoidossa tulee pyrkiä nopeaan ja onnistuneeseen uudistamiseen, jotta päätehakkuun jälkeistä hiilipäästöjaksoa saadaan lyhennettyä ja edistettyä puuston hiilen sidontaa. Sään ääri-ilmiöistä aiheutuviin riskeihin voidaan varautua erilaisin metsänhoitotoimenpitein, kuten esimerkiksi huolehtimalla entistä paremmin maanmuokkauksen, viljelytyön sekä viljelymateriaalin hyvästä laadusta. Jalostetun viljelymateriaalin käytöllä on mahdollisuus lisätä puuntuotosta ja hiilensidontaa jopa yli 30 %:lla jalostamattomaan materiaaliin verrattuna. Metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen edesautetaan tarkentamalla puulajivalintaa paikkaan sidotun kasvuolosuhdetiedon pohjalta sekä perustamalla ja kasvattamalla kuusi-koivu- ja mänty-kuusi-sekametsiä. Kuusen istutuksen kohdistaminen kasvupaikoille, joilla kuivuusriski on pieni sekä laajojen kuusimetsiköiden välttäminen parantavat mahdollisuuksia hallita tuhoriskejä etenkin Etelä-Suomessa. Metsänhoitotoimenpiteiden oikea-aikaisuudella ja toimenpiteiden sopivalla voimakkuudella sekä sekametsärakenteen ylläpidolla pyritään pitämään kasvatettavat puustot terveinä ja elinvoimaisina. Suometsissä tulee kehittää metsänkäsittelymenetelmiä, joilla pystytään ylläpitämään tasainen puuston haihduntakapasiteetti ja sitä kautta vähentämään pohjaveden pinnan äärevää vaihtelua. Poiminta-hakkuilla sekä erilaisilla pienaukko- ja kaistalehakkuilla on mahdollisuus ylläpitää puuston riittävä haihduntakapasi-teetti, jolloin myös kunnostusojituksen tarve vähenee. Raportti on laadittu yhteistyössä Luken ja SYKEn tutkijoiden kanssa Tapio Oy:n toimeksiantona. Raportti on koostettu Metsänhoitosuositusten kehittämistyön taustamateriaaliksi.