Typpi ja fosfori ovat keskeisiä ravinteita sadontuoton kannalta, mutta niiden käyttöä lannoituksessa on tarpeen optimoida lannoituksen taloudellisuuden varmistamiseksi ja haitallisten vesistövaikutusten minimoimiseksi. Vihannestuotannon kestävä ravinnehuolto -hankkeessa oli tavoitteena löytää lannoituskäytäntöjä, joilla sadon määrä ja laatu saadaan turvattua, lannoitus on taloudellisesti järkevää ja samaan aikaan vältetään ravinteiden tarpeetonta käyttöä, josta voi seurata rehevöittäviä päästöjä vesistöihin. Hankkeen kohdealueita olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta, joissa erikoiskasveja on viljelty laajasti jo pitkään. Hanke sai rahoituksen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman Vesiensuoielun ja ravinteiden kierrätyksen erillisrahoituksesta, ja se toteutettiin Luonnonvarakeskuksen ja Pyhäjärvi-instituutin yhteistyönä vuosina 2018–2021. Tavoitteina oli tuottaa tietoa typpi- ja fosforilannoituksen vaikutuksesta vihannesten satoon, viljelyn talouteen ja vesistökuormitukseen, tarkentaa vihannesten typpilannoituksen määrää ja ajoitusta sekä välittää tutkittua tietoa maaperän ja viljelykasvien ravinnetaloudesta. Hankkeessa toteutettiin kenttä- ja tilakokeita, laadittiin selvitys kastelun talous- ja ympäristövaikutuksista sekä koottiin tietoa vihannestuotannon vesistövaikutuksista. Tietoa vihannesten ravinteiden käytöstä jaettiin hankkeen järjestämissä tilaisuuksissa ja alan tapahtumissa. Fosforilannoituksen vaikutus vihannesten satoon oli odotettua pienempi sekä tämän hankkeen tulosten että aiempien Lukessa tehtyjen kokeiden perusteella. Selkeitä sadonlisiä fosforilannoitukselle saatiin joinakin koevuosina mailla, joiden fosforiluku oli korkeintaan tyydyttävä. Suurimpien ympäristöohjelmassa sallittujen fosforimäärien käyttö jätti pääsääntöisesti peltoon käyttämätöntä fosforia, kun P-lannoitusmäärät ylittivät 20–30 kg/ha. Korkeampien viljavuusluokkien mailla fosforitaseet olivat ympäristöohjelmien sallittuja lannoitusmääriä käytettäessä alijäämäisiä, mutta niillä ei myöskään havaittu satovasteita fosforilisäyksille, vaan maahan aiemmin kertynyt fosfori tyydytti sadon fosforitarpeen. Kaksivuotisissa typpilannoituskokeissa optimilannoitukseksi arvioitu korkein lannoitustaso tuotti hyvän sadon kaikilla kasveilla. Keräkaalilla alempi lannoitus, 70 % arvioidusta optimista, tuotti selvästi matalamman sadon, mutta porkkanalla ja sipulilla tämä typpimäärä tuotti lähes saman sadon kuin korkein lannoitustaso. Porkkana on tunnetusti tehokas ravinteiden hyödyntäjä, ja kasvi pystyi ottamaan maasta runsaasti typpeä myös alimmassa typpilannoituskäsittelyssä, joka oli 10 % arvioidusta optimilannoituksesta. Typpikokeiden mallinnustulokset julkaistaan tarkemmin myöhemmin. Vihannesten (keräkaali, sipuli, porkkana) kastelun taloudellisuutta tarkasteltiin teoreettisesti kasvumallinnuksen avulla ja 30 vuoden sääaineistoa hyödyntäen. Tulosten mukaan kastelu on taloudellisesti kannattavaa ja sen merkitys on vain kasvanut viime vuosina. Mallinnuksen perusteella tarpeen mukainen kastelu näyttäisi vähentävän typen huuhtoumia, kun annettu lannoitus pystytään hyödyntämään tehokkaammin myös kuivina jaksoina. Hankkeessa seurattiin veden laatua Eurajoen vesistöalueella, ja tuloksia yhdistettiin aiempiin mittaustuloksiin samoista seurantakohteista. Tulokset osoittavat, että vuotuisen vaihtelun lisäksi ravinteiden kulkeutuminen ojavesiin jaksottuu eri vuosina eri tavoin. Toisessa seurantakohteessa, Kaukanaronojalla, voitiin havaita veden kiintoainepitoisuuden ja jossain määrin myös ravinnepitoisuuksien alentuneen vesiensuojelutoimena toteutetun kaksitasouoman rakentamisen jälkeen. Vihannesten tuotannossa on tarpeen kiinnittää huomiota keinoihin, joilla vesistökuormitusta voidaan vähentää ja viljelyn taloudellinen kannattavuus varmistaa. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa, sillä monet vesiensuojeluun tähtäävät keinot parantavat peltojen kasvukuntoa ja satovarmuutta ja tuovat taloudellista hyötyä etenkin pidemmällä aikavälillä. Keskeisimpiä keinoja ravinnekuormituksen vähentämisessä ovat tarpeenmukainen lannoitus ja sen oikea ajoittaminen, maan rakenteen ja vesitalouden kohentaminen, peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen ja kasvin tarpeen mukainen kastelu.