Kuusen osuus on 2000-luvulla kasvanut metsänviljelyssä. Viime vuosina sen osuus on ollut koko maan tasolla hieman yli 50 % ja useissa maakunnissa yli 70 % viljelypinta-alasta. Samanaikaisesti männyn, rauduskoivun ja muiden puulajien viljelyn osuus on supistunut huomattavasti. Syynä tähän on mm. kuusen hyvä viljelyvarmuus ja erityisesti sen muita puulajeja selvästi vähäisempi hirvituhoalttius. Kuusen ennakoidaan kuitenkin kärsivän ilmastonmuutoksesta, sillä se on altis mm. ennustetulle kuivuuden lisääntymiselle ja siitä aiheutuville seuraustuhoille. Kuusen vakavan tuhonaiheuttajan juurikäävän ennakoidaan myös hyötyvän ilmastonmuutoksesta. Tästä syystä kuusen viljelyyn sisältyy hyötyjen lisäksi riskejä erityisesti sille liian karuilla kasvupaikoilla. Puulajiston yksipuolistuminen johtaa myös puista riippuvaisen lajiston yksipuolistumiseen. Kuusen yksipuolinen suosiminen ravinteikkaimmilla kasvupaikoilla ei tue metsien monimuotoisuutta. Tässä selvityksessä arvioidaan kotimaisten, vähän viljeltyjen lehtipuiden sekä ulkomaisten puulajien käytön lisäämisen mahdollisuuksia ja riskejä muuttuvassa ilmastossa. Tavoitteena on tuottaa tietoa puulajivalikoiman monipuolistamisesta ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi. Raportti pohjautuu aiemmin julkaistusta kirjallisuudesta ja käytännön toimijoiden kokemuksista kerättyyn tietoon. Tarkastelussa on ensisijaisesti puulajien viljelyn lisääminen, mutta useat tarkastellut seikat koskevat myös näiden lajien luontaista uudistamista tai uudistumista. Selvityksessä tarkasteltiin 25 puulajia, joista seitsemällä (tervaleppä, hieskoivu, tammi, siperianlehtikuusi, douglaskuusi, hybridihaapa ja kontortamänty) arvioitiin olevan parhaat mahdollisuudet taloudellisesti kannattavaan viljelyyn. Useimmilla näistä lajeista viljelyn lisäämisen esteenä ovat kuitenkin hirvieläintuhot sekä epävarmuus niiden puutavaran kelpaavuudesta puunjalostusteollisuudelle. Joillakin lajeilla on ongelmia myös viljelymateriaalin saatavuudessa. Eräiden lajien, kuten tervalepän ja tammen, viljelyä voidaan perustella myös niiden merkityksellä luonnon monimuotoisuudelle. Näiden vähän viljeltyjen puulajien, kuten myös männyn ja rauduskoivun viljelymäärien kasvattamisen yksi keskeinen edellytys on hirvieläintuhoriskien merkittävä vähentäminen. Puulajivalikoiman monipuolistamisen rajoitteena metsänviljelyssä on myös vähemmän käytettyjen lajien viljelyketjujen tämänhetkinen kalleus verrattuna pääpuulajeihimme. Monipuolinen puulajisto on kuitenkin vakuutus epävarman tulevaisuuden varalle. Jos näiden vähän viljeltyjen puulajien viljelyä halutaan lisätä, tarvitaan viljelyyn, tuhoihin sekä siemen- ja taimituotantoon liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Tämä tarve vaihtelee puulajeittain ja aihepiireittäin. Tutkimus auttaisi alentamaan viljelykustannuksia, ja näin tekemään näistä puulajeista kilpailukykyisempiä vaihtoehtoja metsänviljelyssä.