Kalastuskulttuurimme erilaisine pyyntitapoineen pohjautuu ikivanhoille pyyntitavoille, mutta on jatkuvasti muuntuvaa ja ajassa elävää. Viime vuosisadalla pyyntivälineissä ja yhteiskunnas-sa tapahtuneiden muutosten myötä luontoon liittyvät, sosiaaliset, taloudelliset ja tiedolliset kalastusresurssit monilta osin lisääntyivät. Muutoksen osana vapaa-ajankalastajien toiminta ja kalatalouden yhteiskunnallinen ohjaus muuttivat muotoaan. Myös 2000-luvulla toimintaympäristö on muuttunut ja muovannut vapaa-ajankalastajuutta. Tässä raportissa tarkastelemme väestötasolla vapaa-ajankalastajien ja heidän asuntokuntiensa kalastustapojen profiilien kehitystä ja kalastamiseen yhdistyvän rahankäytön (resurssi) ja virkistysarvon rakentumista. Tarkasteluissa hyödynnämme luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi -aineistoa, ja vapaa-ajan kalastuksen tilastointia varten kerättyä aineistoa, jotka kattavat yleiskalastusoikeuksiin ja kalastonhoitomaksuun pohjaavan vapaa-ajan kalastamisen. Tulosten mukaan 2000-, 2010- ja 2020-luvun vaihteen suomalaiset voidaan jakaa kolmeen osallistumisprofiiliin vuotuisen pyyntitapakirjon mukaan: ”vapapainotteiset”, ”monipuoliset” ja ”ei-kalastavat”. Ajanjakson aikana näistä ensimmäisestä on tapahtunut siirtymä ei-kalastaneisiin. Nuorimpien ikäluokkien suhteellinen edustus ”monipuoliset”-profiilissa ei ole aikasarjassa muuttunut, vaikka kalastajamäärä on väestössä pienempi. Tämän profiilin ylläpitämän monimuotoisen kalastuskulttuurin harjoittajat ovat kuitenkin aiempaa todennäköisemmin hyvin varttuneita. Kun huomioon otetaan kirjon lisäksi myös pyyntiaktiivisuus (käyntimäärät), havaitaan, että erilaisten profiilien määrä pieneni ajanjaksolla (”Himokalastajat” ja ”satunnaiset generalistit” harvinaistuvat/liki häviävät). Ainoat 15–74-vuotiaiden väestössä tarkasteluajanjaksona yleistyvät profiilit ovat ”ei-kalastavat” ja ”satunnaiset vapakalastajat”. Erikoistuminen vain yhteen kalastustapaan (seitsemästä) on harvinaistunut 2000-luvun alussa ja sittemmin ehkä vakiintunut. Virvelöijistä tai uistelijoista on tullut erikoistuneiden vapaa-ajankalastajien suurin osajoukko (43 % erikoistuneista, 3,3 % kaikista kalastaneista). Vapaa-ajankalastajien käyttämä rahamäärä on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana lisääntynyt, mutta juoksevien kulujen osuus kokonaisrahankäytöstä on pysynyt noin kolmanneksena. Yön yli ulottuvan kalastusmatkan arvo oli 137 euroa ja päivämatkan arvo 52 euroa vuonna 2020. Kun kalastusmatkoissa huomioidaan sekä päivämatkat että yön yli ulottuvat matkat, kalastusmatkan arvo oli kalastonhoitomaksun suorittaneille asuntokunnille 72 euroa ja muille 94 euroa. Monijäsenisistä asuntokunnista erityisesti kahden aikuisen ja kahden alaikäisen henkilön asuntokunnat näyttävät kannattelevan vapaa-ajan kalastusta Suomessa – niukka enemmistö näistä asuntokunnissa kalastaa vähintään satunnaisesti ja vuodesta toiseen (2012–) vakaasti. Myös kahden aikuisen ja yhden alaikäisen henkilön asuntokunnissa kalastaminen on ollut ja on verrattain yleistä, kun taas kahden saman ikäluokan aikuisen asuntokunnissa kalastaminen on ainakin vuosina 2012–2018 harvinaistunut. ”Monipuoliset”-kalastustapaprofiilin asuntokuntia oli Suomessa 9 % vuonna 2020. Kaiken kaikkiaan tuloksemme tuovat esiin sen, miten vuodenkiertoon monimuotoisesti nivoutuva pyynti harvinaistuu. Monien menetelmien aktiivisin harjoittajakunta ovat enenevästi viime vuosikymmeninä varttunut, mikä ennakoi seuraavana vuosikymmeninä selvää laskua muihin kuin vapavälineisiin (ja petokaloihin) kohdistuvan kalastamisen osalta.