Kanadanvesirutto (Elodea canadensis) on haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu uposkasvi, joka on levinnyt satoihin järviin Suomessa. Vesirutto voi kasvattaa laajoja, jopa koko järven laajuisia massakasvustoja, syrjäyttää muita alkuperäisiä lajeja, aiheuttaa hajotessaan happikatoa sekä heikentää järvien virkistyskäyttömahdollisuuksia. Vuosina 2019–2021 toteutetun Elodea II -hankkeen tavoitteena oli kehittää kustannustehokkaita keinoja vesiruton poistamiseksi sekä biomassan ja sen sisältämien ravinteiden hyödyntämiseksi. Vesiruton biomassan poistoon kehitettiin tätä kohdetta varten optimoitu raivausnuotta, jolla biomassan poisto onnistui hankkeen tarpeita varten. Raivausnuottaus on kuitenkin työlästä ja hidasta monine työvaiheineen, joten menetelmä vaatii vielä jatkokehitystä. Vesiruton poiston haitalliset vaikutukset veden laatuun jäivät vähäisiksi, mutta raivausnuottauksen mukana poistetut harvinaiset vesikasvit näyttivät palautuvan nopeasti. Biomassan sisältämien ravinteiden hyödyntämismahdollisuutta selvitettiin käyttämällä sitä viherlannoitteena peruna- ja kokoviljasäilörehukasvustoille. Biomassan käsittely ja peltolevitys onnistuivat maatalouskoneilla hyvin. Biomassan lisäyksestä viherlannoitteena ei kuitenkaan saatu odotettuja lannoitevaikutuksia peltokokeissa. Toisaalta siitä ei ollut haittaa testikohteina käytetyille viljelykasveille, minkä perusteella peltolevitys voisi tarjota toimivan ja kustannustehokkaan ratkaisun vesiruton loppusijoitukseen. Laboratoriokokeissa vesiruton pinnalta eristettiin yli 200 erilaista mikrobia. Alustavien tulosten perusteella muutamat bakteeri-isolaatit estivät tehokkaasti perunarupea aiheuttavien Streptomyces-bakteerien ja kohtalaisesti perunaseittiä aiheuttavan Rhizoctonia solani -sienen kasvua. Perunaseitin osalta sama vaikutus oli havaittavissa myös peltokokeissa. Vesiruton soveltuvuutta biokaasuntuotannon lisäsyötteeksi sekä biomassan säilöntämahdollisuuksia selvitettiin laboratorio- ja maatilamittakaavan kokeissa. Tavanomaiset nurmirehun korjuu- ja varastointimenetelmät soveltuvat biomassan käsittelyyn, mutta työ on hitaampaa pieneksi silppuuntuvan ja märän materiaalin vuoksi. Biomassan paalaus biokaasulaitokselle kuljetettavaksi oli mahdollista, kun biomassa seostettiin nurmen kanssa. Pelkän biomassan säilöntä minisiiloissa käymiseen perustuvalla menetelmällä onnistui varsin heikosti aistittavan laadun, happamuuden ja mikrobien määrän perusteella. Käymistä rajoittivat biomassan varsin vähäinen kuiva-ainepitoisuus ja todennäköisesti myös niukka liukoisten hiilihydraattien pitoisuus. Nurmirehun lisäys kuitenkin edisti säilönnän onnistumista. Vesiruton biomassa parantaa biokaasutuksen metaanisaantoa ja sen käyttö on tietyin reunaehdoin jopa kannattavaa. Toimenpiteiden kannattavuutta arvioitiin ja kehiteltiin toimintamalleja, joiden avulla voidaan luoda vesiruton poistamiseen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia paikallisille yrittäjille.