Haku

Lastenneuvolan ja päiväkodin työntekijöiden yhteistyön kehittäminen kouluvalmiuksien arvioinnissa

QR-koodi

Lastenneuvolan ja päiväkodin työntekijöiden yhteistyön kehittäminen kouluvalmiuksien arvioinnissa

Lapsen kouluvalmiuksien arvioinnissa moniammatillinen yhteistyö on tärkeää. Pelkästään yhdestä ammattinäkökulmasta tarkasteltuna lapsi ei välttämättä ohjaudu tarvitsemansa tuen piiriin. Neuvolan ja päivähoidon yhteistyön kehittäminen 5–6-vuotiaiden lasten kohdalla on tärkeää, jotta lapsi saisi tarvitsemaansa tukea oikeaan aikaan.

Tämän työn tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon lastenneuvolan terveydenhoitajat ja varhaiskasvatuksen työntekijät tekevät yhteistyötä 5–6-vuotiaiden lasten kohdalla. Lisäksi työllä pyrittiin selvittämään, mitä hyvää yhteistyössä on, mutta toisaalta myös, miten sitä voitaisiin vielä kehittää. Työn toimeksiantajana toimi Hämeenlinnan kaupunki.

Selvitys tehtiin Webropol-pohjaisena kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin 64:lle hämeenlinnalaisten lastenneuvoloiden terveydenhoitajille ja 5–6-vuotiaiden kanssa työskenteleville lastentarhanopettajille. Kyselyn vastausprosentiksi saatiin 36 %, mikä jakautui melko tasan näiden kahden ammattiryhmän välille.

Tuloksista kävi ilmi, että suurin osa vastaajista teki yhteistyötä kuukausittain toisen ammattiryhmän kanssa. Eniten yhteistyötä tehtiin yhteistyöhön tarkoitettujen lomakkeiden välityksellä ja vähemmän perinteisin keinoin. Moni vastaaja nosti esille yhteistyön ja sen kehittämisen tärkeyden. Myös toisen ammattiryhmän tehtävien tuntemista pidettiin tärkeänä.

Tulosten perusteella Hämeenlinnassa ei ole yhtenäistä käytäntöä yhteistyön toteuttamiselle ja sen määrä vaihtelee paljon. Nykyistä yhteistyömäärä arvioitiin sekä liian vähäiseksi että sopivaksi. Jatkossa neuvolan ja päivähoidon yhteistyötapaamisia voitaisiin järjestää enemmän. Myös yhteistyölomaketta sekä neuvolan ja päivähoidon työnjakoa lasten arvioinnissa voitaisiin kehittää.

Tallennettuna: