Haku

Mustialan maanviljelysopiston ja sen lähiympäristön vanhojen omenapuiden kulttuurinen ja geneettinen monimuotoisuus

QR-koodi

Mustialan maanviljelysopiston ja sen lähiympäristön vanhojen omenapuiden kulttuurinen ja geneettinen monimuotoisuus

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Nurkkapuuhanke käynnistettiin tammikuussa 2012 keräämään ja täydentämään tarhaomenan paikallislajikkeisiin liittyvää tietoa. Opinnäytetyö on osa Nurkkapuuhanketta ja sen toimeksiantajana toimii Luonnonvarakeskus. Opinnäytetyön tavoitteena oli löytää ja tunnistaa Tammelan kunnassa sijaitsevan Mustialan entisen Maanviljelysopiston, nykyisen Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Mustialan yksikön- sekä sen lähialueella kasvavat vanhat omenapuut. Omenapuiden tunteminen mahdollistaa vanhojen omenalajikkeiden geneettisen perimän säilyttämisen ja tekee mahdolliseksi yritystoimintaa ja työllistämistä tukevan, paikallisten omenaan liittyvien hyödykkeiden, kuten taimien, hillojen ja mehujen tuotteistamisen. Perinteisten hedelmälajikkeiden profiilin nostamisella on mahdollista lisää kulttuurista monimuotoisuutta ja kasvattaa Mustialan matkailullista arvoa.

Raportin teoriaosuudessa selvitetään biodiversiteetin ja kasvigeenivarojen suojeluun liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä ohjauskeinoja, pohditaan tarhaomenan monimuotoisuutta sekä paneudutaan Mustialan omenanviljelyn vaiherikkaaseen historiaan.

Mustialan vanhan maanviljelysopiston ja sen lähialueella inventoitiin vuoden 2015 aikana 230 omenapuuta, joista 149:lle saatiin lajikenimi. Toistaiseksi tuntemattomiksi jäi 69 puuta. Morfologisesti ja DNA-menetelmällä tutkittuja omenalajikkeita löytyi 22. Tutkimukset vahvistivat Luken omenapuukokoelmassa kasvavan Mustialan Valkean aitouden ja Oton omenan omaksi lajikkeekseen. Joycen, Sariolan, Syysjuovikkaan sekä Valkea Kuulaan löytyminen Mustialasta vahvisti Luken kokoelman vastaavien lajikkeiden oikeellisuuden. Myös Sokerimironin DNA-analyysin tulosten perusteella voidaan olettaa, että tälle lajikkeelle saatiin oikeat DNA-tunnisteet. Tammelan omenapuiden inventointia suunnitellaan jatkettavaksi uudessa HAMK:n ja Luken yhteisesti toteutettavassa tutkimushankkeessa.

Tallennettuna: