Haku

Täydennyskoulutusmalli kukkakauppa-alalle

QR-koodi

Täydennyskoulutusmalli kukkakauppa-alalle

Opinnäytetyössä tutkittiin kukkakauppa-alalla toimivien henkilöiden täydennyskoulutustarvetta nyt ja tulevaisuudessa sekä sitä miten täydennyskoulutus tulisi toteuttaa. Työ tehtiin Keudan aikuisopiston luonnonvara- ja ympäristöalalle. Saatujen lopputulosten pohjalta suunniteltiin täydennyskoulutusmalli kukkakauppa-alalle.

Teoreettisessa viitekehyksessä kuvataan kukkakauppa-alaa ja koulutusta alalla sekä tutkimustuloksia täydennyskoulutuksesta ja yleisiä koulutustilaisuuksien hyviä käytänteitä. Osan teoreettisesta viitekehyksestä muodostaa palvelumuotoilu ja sen suunnitteluprosessi.

Tutkimusmenetelmissä käytettiin tulevaisuusverstas-tulevaisuuden ennakointimenetelmää,osallistuvaa havainnointia ja kyselytutkimusta.

Kyselytutkimuksen vastaajaryhmien mielipiteet eivät juuri eronneet toisistaan. Kyselyyn osallistuneet asettivat tärkeäksi koulutukseen osallistumisen tavoitteeksi uuden tiedon ja taidon saannin lisäksi verkostoitumisen. Tutkimuksen mukaan koulutustilaisuuden tulisi olla pituudeltaan yhdestä kahteen päivään ja sijoittua alkuviikkoon. Osallistujien mielestä koulutustilaisuuteen tulee sisältyä havaintoesitys tai esimerkkejä. Täydennyskoulutuksessa tulisi käsitellä seuraavia aiheita: myynnin tehostaminen, kukkasidonta, tuotteistaminen ja markkinoinnin eri menetelmät. Täydennyskoulutusmalli laadittiin huomioiden alan erityispiirteet sekä tutkimuksen tulokset.

Tarkoitus oli suunnitella malli, jota voitaisiin soveltaa myös muille luonnonvara- ja ympäristöalan sektoreille. Näyttää siltä, että luonnonvara-alan sektorit poikkeavat siinä määrin toisistaan, että tulevaisuudessa tulisi tehdä alakohtaisia tarve- ja koulutuksenrakennekartoituksia myös muilta alan sektoreilta.

Tallennettuna: