Haku

Kannattavan matkailuyrityksen perustaminen

QR-koodi

Kannattavan matkailuyrityksen perustaminen

Tämän opinnäytetyön aiheena on kannattavan matkailuyrityksen perustaminen.

Työn tarkoituksena oli selvittää toimeksiantajille matkailuyrityksen kannattavuuteen vaikuttavia asioita, kuten mikä on paras sijainti yritykselle ja minkälainen matkailu kiinnostaa ihmisiä nykypäivänä. Toimeksiantajien haastattelussa halutuiksi kohdekaupungeiksi rajattiin Lahden ja Vääksyn alue, Hanko, Tammisaari, Turku ja Naantali.

Työ toteutettiin tapaustutkimusmenetelmää käyttäen keskittyen vain tähän tapaukseen, ja tavoitteena oli vastata kysymyksiin miten ja millainen. Tutkimusmateriaalina käytettiin matkailualan tilastoja sekä kirjallisuutta toimeksiantajien avoimen haastattelun lisäksi. Myös Internetiä käytettiin lähdemateriaalin hakemiseen.

Työssä tutkittiin Matkailun edistämiskeskuksen ja Taloustutkimus Oy:n tekemää tutkimusta Matkakohteiden kävijämäärät vuonna 2007. Johtopäätökset sijainniltaan ja matkailutoiminnaltaan parhaasta matkailuyrityksen perustamispaikasta tehtiin edellä mainitun tutkimuksen perusteella. Työssä käytiin läpi myös yleisimmät matkailuyrityksen perustamisen yhteydessä huomioon otettavat asiat, kuten markkinoinnin ja hinnoittelun tärkeys.

MEK:n ja Taloustutkimus Oy:n kävijämäärät tutkimuksesta pystyi päättelemään, että Turun seutu on uuden matkailuyrityksen perustamisen kannalta suositelluin paikka. Suomalaisten suosikkikohteita kotimaan matkailussa ovat kylpylät ja eniten matkustavat lapsiperheet sekä ryhmämatkailijat. Yrityksen tulisi keskittää markkinointinsa esimerkiksi nimenomaan lapsiperheille, jotta siitä saataisiin suurin hyöty ja markkinointi tavoittaisi kohderyhmänsä.

Tallennettuna: