Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia pelastuslaitokselle hankittavan erillisen varushuoltoyksikön tarpeellisuutta. Työn toimeksiantajana oli Helsingin kaupungin pelastuslaitos. Työ oli jatkoa aiemmin tehdylle amk-työlle. Työssä taustoitettiin palomiehen työnkuvaa ja erilaisia toimintamalleja tulipalojen jälkeen. Työssä käsiteltiin myös työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet sekä altistumisreitit savusukellettaessa. Lisäksi opinnäytetyössä tarkasteltiin Skellefteå-toimintamallia ja siihen liittyviä asioita. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys rakentui kronologisesti aihealueen selvittämisellä ja käsittelemällä aiheeseen liittyvät seikat. Siinä käsiteltiin palomiehen työnkuvaa, työturvallisuuslakia, tulipaloa, palomiehen suoja-asuja ja Skellefteå-mallia. Kyselytutkimus toteutettiin kansallisena tutkimuksena, joka lähetettiin kaikille Suomen pelastuslaitoksille. Kyselytutkimuksen avulla selvitettiin varushuoltoyksikön tarpeellisuutta, eri toimintamalleja eri pelastuslaitoksilla ja koulutuksen sekä saatavilla olevan tiedon riittävyyttä altistumisesta ja sen vähentämisestä. Palomiehen altistuminen tulipaloissa ja altistumisen vähentäminen on pelastusalan julkaisuissa aina aika ajoin. Palomiesten päästyä ASA-rekisteriin on asia muodostunut entistä tärkeämmäksi alalla. Palomiesten varusteet ovat kehittyneet vuosien saatossa huomattavasti, eikä altistumista tapahdu enää niin paljon suoraan asujen läpi. Ongelmakohdaksi muodostuu usein tulipalojen jälkeinen hetki, kun paluu asemalle pitäisi alkaa. Vaihto asujen vaihtaminen tilannepaikalla ei ole aina mahdollista, sillä asut ovat yleensä tilan puutteen vuoksi asemalla. Kyselytutkimuksen vastausten perusteella moni koki yksikön erittäin tarpeelliseksi. Lisäksi alalle kaivattiin lisää koulutusta altistumisen vähentämisestä. Varushuoltoyksikkö helpottaisi juuri tätä ongelmaa.