Haku

Paikallispankkien taloudellinen analyysi

QR-koodi

Paikallispankkien taloudellinen analyysi

Tämän opinnäytetyön aiheena on paikallispankkien taloudellinen analyysi, johon idean sain työharjoittelupaikastani Someron Säästöpankista. Työssä tutkitaan miten pankkien tuloksen muodostuminen on muuttunut viime vuosina korkojen madaltumisen myötä, eli mistä pankit tekevät tuloksensa kun korkokatteet ovat pienentyneet. Teoria työhön on saatu alan lähdekirjallisuudesta ja alaa valvovien sekä sääntelevien tahojen ohjeistuksista ja säännöksistä. Tutkimusmenetelminä on käytetty tutkimuksen kohteina olevien pankkien tilinpäätöstietoja vertailuvuosilta, sekä kyselyä, jolla haettiin tutkimuksen tueksi yksityiskohtaisempia vastauksia. Tutkimuksessa selvisi, että palkkiotuotot ovat paikallispankeille tärkein korvaaja alhaisen korkotason myötä menetetyille tuloille. Pankit ovat myös lisänneet erilaisia säästämisen- ja sijoittamisen tuotteita valikoimiinsa. Meneillään oleva rakennemuutos tuntuu olevan pysyvää, joten korkojen jäädessä mataliksi täytyy pankkien tehdä tulosta kasvattamalla palveluitaan entisestään uusilla tuotteilla ja niitä myymällä, sekä korkokatteista kasvattamalla laina-asiakkaiden määrää kun lainankysyntä taas lähtee nousuun.

Tallennettuna: