Haku

Tekstiiliteollisuuden leikkuujätteen määrä ja hyödyntäminen : Suomalaisessa vaatetus- ja tekstiiliteollisuudessa

QR-koodi

Tekstiiliteollisuuden leikkuujätteen määrä ja hyödyntäminen : Suomalaisessa vaatetus- ja tekstiiliteollisuudessa

Tutkimuksen aiheena oli suomalaisen, valmistavan tekstiiliteollisuuden leikkuujätteen määrän ja hyötykäytön selvittäminen nykytilassaan sekä kierrätys- ja hyötykäyttömahdollisuuksien kartoittaminen tulevaisuutta ajatellen. Työn tilaajana on Finatex Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry. ja mukaan valikoituneet yritykset olivat Finatex ry:n jäseniä. Aihe on alalle tärkeä, sillä tekstiilijätteen kaatopaikkasijoitus loppuu 1.1.2016 alkaen, uuden kaatopaikka-asetuksen mukaisesti.

Työn tavoitteena on kartoittaa tekstiilipohjaisen ns. leikkuujätteen määrä, laatu ja hyötykäyttöaste nykytilassaan. Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa alustavalla tasolla teollisuudesta peräisin olevan tekstiilijätteen konkreettisia kierrätysvaihtoehtoja.

Leikkuujätteen määrän ja hyötykäytön nykytilan selvitys toteutettiin henkilökohtaisten haastattelujen ja sähköisen kyselyn avulla. Näillä menetelmillä tavoitettiin yhteensä 18 yritystä (20 toimipaikkaa). Kierrätysvaihtoehtojen alustava kartoitus tehtiin pääasiassa ns. pöytälaatikkotyönä.

Kartoitettujen yritysten yhteenlaskettu tekstiilijätteen määrä vuonna 2013 oli 496 tonnia. Keskimääräinen tekstiilijätteen määrä yrityksillä oli 24,8 tonnia. Suurin osa (65 prosenttia) vastanneista toimipaikoista toimitti kaiken (100 prosenttia) tekstiilijätteen hyötykäytettäväksi energiana. Kolmella yrityksellä tekstiilijätettä päätyi kaatopaikalle. Kierrätystä oli raportoitu viidellä toimipisteellä ja paras kierrätysaste oli 70 prosenttia kaikesta tekstiilijätteestä. Yrityksistä suurin osa (80 prosenttia) oli halukkaita kehittämään kierrätystä. Kierrätyksen esteiksi mainittiin yleisimmin jätteen ominaisuudet (palonestoaineet ym. kemikaalit).

Energiahyötykäyttö on selvityksen mukaan tällä hetkellä heterogeeniselle ja vähäiselle tekstiilijätemäärälle järkevin ja kustannustehokkain käsittelymuoto. Yrityskohtaisia ratkaisuja mm. hävikin pienentämiseksi ja kierrätyksen lisäämiseksi kannattaa edelleen kehittää.

Tallennettuna: