Haku

Luonnontuoteala

QR-koodi
Finna-arvio

Luonnontuoteala

Luonnontuotealan yritykset keräävät tai jalostavat luonnontuotteita tai käyttävät niitä palveluissa. Suurimmat yritykset ovat marja-alalla. Luonnontuotealan yritysten liikevaihto on kasvussa. Kasvu tulee erityisesti viennistä. Jalostettujen tuotteiden osuus viennissä kasvaa ja on jo lähes kolmanneksen viennin arvosta. Luonnontuotteita on saatu aiempaa enemmän markkinoille mm. thaipoimijoiden ansiosta. Marja- ja sienialaa on auttanut myös se, että raaka-aineen hankinta on organisoitu kustannustehokkaasti. Sen sijaan luonnonkasvien kasvanut kysyntä elintarvikkeena ja kosmetiikassa edellyttää tehokkaampia raaka-aineketjuja. Kysyntää on useille luonnonkasveille. Myös metsänomistajia kiinnostaa metsien monikäyttö: mahlaa kerätään talteen enemmän kuin koskaan. Myös pakuri kiinnostaa. Tuotteille voidaan saada lisäarvoa luomusertifioinnilla. Suomella on hyvät mahdollisuudet profiloitua luomuluonnontuotteiden kärkimaaksi, koska meillä on maailman suurin sertifioitu luonnontuotteiden keruuala, lähes 12 milj.ha. Se on kolmannes maailman luomukeruualasta. Nykyajan ravintotrendit suosivat luonnontuotteita. Suomessa marjojen ja luonnontuotteita sisältävien ravintolisien kysyntä on kasvanut, mutta myös kilpailu kiristy-nyt. Ravintolat haluavat villiyrttejä. Kasveista etsitään ratkaisuja myös lääketieteellisiin ongelmiin sekä korvaamaan keinotekoisia aineita kosmetiikassa ja pakkauksissa.

Tallennettuna: