Haku

Maahanmuuttajien työllistyminen ja kannustinloukut

QR-koodi
Finna-arvio

Maahanmuuttajien työllistyminen ja kannustinloukut

Sisäasiainministeriö asetti 16.5.2008 maahanmuuttajien työllistymisesteitä ja tuloloukkuja koskevan selvityshankkeen selvityshenkilöksi Pentti Arajärven. Selvityshankkeen taustana oli ulkomaalaisten noin kolminkertainen työttömyys Suomen kantaväestöön nähden. Maahanmuuttajilta puuttuvat usein perustiedot työllistymisen hankkimiseksi, heidän kielitaitonsa on vajaa ja ulkomailla hankitun pätevyyden tunnustaminen on usein ongelmallista.

Selvityksen ehdotuksilla pyritään vahvistamaan maahanmuuttajien yhteiskuntaan ja työhön sitoutumista ja tarkastellaan heidän toimeentuloaan erityisesti kannustinloukkujen kannalta. Yleisenä tavoitteena on koota työllistymisprosessi yhdeksi kokonaisuudeksi. Siihen sisältyisivät maahanmuuttajille annettavat suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin perustiedot, suomen tai ruotsin kielen opetus, työelämän edellyttämän pätevyyden saavuttaminen sekä itse työllistyminen. Ehdotuksissa esitetään näkökohtia, joita työnantajien tulisi ottaa huomioon maahanmuuttajia työllistäessään. Huomiota kiinnitetään myös maahanmuuttajan perheeseen ja maahanmuuttajayhteisöihin.

Ehdotukset koskevat kotoutumissuunnitelmien soveltamisalan laajentamista ja sen muuntamista oikeudeksi. Selvityksessä ehdotetaan myös neuvonnan ja ohjauksen lisäämistä, viranomaisten voimavarojen varmistamista, viranomaisvastuiden selkeyttämistä, eräiden toimenpiteiden muuttamista viranomaista velvoittavaksi sekä seurantajärjestelmän ja kehittämisindikaattorien luomista.

Kehittämisehdotusten painopiste on koulutuksessa ja työssä tarvittavan suomen tai ruotsin kielen taidon antamisessa, ammatillisen pätevyyden saavuttamisessa ja arvioinnin tehostamisesta sekä kotouttamissuunnitelman laadinnan ja vaikuttavuuden nopeuttamisesta ja parantamisesta.

Työnantajien suositellaan maahanmuuttajia työllistäessään huolehtivan siitä, että maahanmuuttajille annetaan riittävästi ohjausta työelämän käytänteistä, koulutetaan esimiehiä ja luottamusmiehiä sekä työyhteisöäkohtaamaan muita kulttuureja sekä käytetään hyväksi henkilöstökoulutusta maahanmuuttajien integroinnissa.

Maahanmuuttajien lasten aseman kehittämiseksi ehdotetaan vahvistettavaksi lasten suomen tai ruotsin kielenosaamista ja heidän äidinkielensä tukemista, koulutukseen pääsyn varmistamista sekä opettajien ja oppilashuollon osaamisen lisäämistä. Maahanmuuttajatyötä esitetään parannettavaksi tukemalla heidän omaa järjestötoimintaansa erityisesti vertaistuen vahvistamisella, rohkaisemalla maahanmuuttajia osallistumaan yleiseen järjestötoimintaan, erityisesti työelämän järjestöihin sekä luomalla heille yleisesti edellytyksiä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

Tallennettuna: