Selvityksessä haetaan keinoja työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisen edistämiseksi. Työikäiset suomalaiset hoitavat ansiotyön ohella tyypillisesti vammaisia lapsiaan, sairaita puolisoitaan tai vanhoja vanhempiaan. Hoito voi olla sitovaa ja oikeuttaa viralliseen omaishoitajan statukseen, kuten esimerkiksi kehitysvammaisen lapsen hoito. Avun tarve voi olla hetkellistä, kuten esimerkiksi kuljetusavun tarjoaminen iäkkäälle sukulaiselle. Joskus tarvitaan lähinnä läsnäoloa, toisinaan avun tarve kotona on intensiivinen, mutta suhteellisen lyhyt, kuten sairaalasta kotiutumisen tai saattohoidon tilanteissa. Omaishoitoperheiden tuen tarpeet ovatkin yhtä moninaiset kuin perheetkin.

Moninaisia ovat myös työpaikat ja työtehtävät. Isoissa organisaatioissa saattaa sijaisen järjestäminen hoivavelvollisuuksiaan täyttävän työntekijän tilalle olla helpompaa kuin pienessä. Asiantuntijatyössä esimerkiksi etätöiden tekeminen on usein mahdollista, kun taas esimerkiksi sairaalassa vuorotyötä tekevän sairaanhoitajan on vaikea käyttää muitakaan työelämän joustoja. Omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittaminen edellyttääkin laajaa keinovalikoimaa, jotta se olisi mahdollista monelle.

Nykyistä parempi ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen edellyttää omaishoitoperheiden tarpeet entistä paremmin huomioivia palveluita, työlainsäädännössä jo olemassa olevien joustojen ottamista käyttöön, palkattomien poissaolojen korvaamista, ansiotyössä käyvien omaishoitajien työttömyysturvasta huolehtimista ja omaishoitajien statuksen selkeyttämistä. Jo olemassa olevien keinojen tehokkaampi käyttö edellyttää tiedotusta ja asenteiden muuttumista, mutta omaishoitovapaiden korvattavuus, omaishoidon paremmin huomioiva työttömyysturva ja mahdollinen omaishoidon tuen räätälöiminen työikäisten omaishoitajien tarpeisiin edellyttävät lainmuutoksia. Selvitys liittyy Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa (I&O) – kärkihankkeeseen.