Haku

Esiselvitys turvallisen ilmoittamisen järjestelmän kehittämisestä Suomeen : Sisäministeriön Palomuuri-hankkeen tietotarpeita varten

QR-koodi
Finna-arvio

Esiselvitys turvallisen ilmoittamisen järjestelmän kehittämisestä Suomeen : Sisäministeriön Palomuuri-hankkeen tietotarpeita varten

Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastaisessa toimintaohjelmassa (2021–2024), esitettiin selvityksen tekemisestä ns. palomuurijärjestelmän soveltuvuudesta Suomen oikeusjärjestelmään.

Tutkimus on tehty itsenäisesti Turun yliopiston toimesta eivätkä sen johtopäätökset välttämättä edusta sisäministeriön näkemyksiä.

Selvityksessä tarkastellaan mahdollisuuksia luoda Suomeen järjestelmä, jonka kautta rikoksen uhrit ja todistajat voisivat ilmoittaa poliisille rikoksista ilman pelkoa siitä, että ilmoittaminen johtaa maasta poistamiseen. Selvityksen mukaan kattavin turvallisen ilmoittamisen järjestelmä voidaan kehittää ja tavoitteisiin parhaiten päästä yhdistelemällä useampaa eri mallia. Henkilön maassa oleskelun laillistamiseen perustuvan mallin voidaan olettaa tarjoavan vahvimman insentiivin rikoksesta ilmoittamiselle. Erityisen vahva kannustin olisi, mikäli paperittomalla olisi mahdollisuus järjestelmän myötä laillistaa oleskelunsa maassa pitkäaikaisesti ja lopulta pysyvästi.

Selvityksessä katsotaan, että mikäli paperittoman oleskelun laillistamista ei pidetä perusteltuna tai mikäli tällaisen järjestelmän täydentäminen katsotaan tarpeelliseksi, voidaan lakiin säätää poikkeus, jonka mukaan toimenpiteitä ei kohdisteta henkilöön, jota kuullaan rikosasiassa asianomistajana tai todistajana. Tehokkaassa järjestelmässä yhdistettäisiin älä kysy-, älä kerro- ja älä pane täytäntöön -komponentteja.

Tallennettuna: