Haku

Yksityisen turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa selvittäneen työryhmän loppuraportti

QR-koodi
Finna-arvio

Yksityisen turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa selvittäneen työryhmän loppuraportti

Sisäministeriö asetti tammikuussa 2023 työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa tarkoitetun vartioimisliike- ja järjestyksenvalvojatoiminnan koulutusta, ohjausta ja valvontaa sekä tehdä tarvittavat ehdotukset niiden kehittämiseksi. Työryhmän tavoitteena oli myös arvioida keinoja yhdenvertaisuuden toteutumisen kehittämiseksi yksityisellä turvallisuusalalla. Lisäksi työryhmä arvioi, olisiko järjestyksenvalvojan koulutukseen tai tehtävään hakeutuvaan kohdistuvaa soveltuvuuden arviointia kehitettävä.

Työryhmään nimettiin jäseniksi edustajat sisäministeriöstä, oikeusministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Poliisihallituksesta, Opetushallituksesta, Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry:stä ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:stä sekä pysyvä asiantuntija yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

Työryhmä esittää oman arvionsa pohjalta loppuraportissaan useita alan koulutusta, ohjausta ja valvontaa, alalle soveltuvuutta sekä yhdenvertaisuuden kehittämistä koskevia suosituksia. Osa suosituksista edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia, kun taas osa suosituksista koskee muuta kuin lainsäädännön kehittämistä.

Tallennettuna: