Haku

Museoiden valtionosuusjärjestelmän uudistuksen ja museopoliittisen ohjelman 2030 arviointi

QR-koodi
Finna-arvio

Museoiden valtionosuusjärjestelmän uudistuksen ja museopoliittisen ohjelman 2030 arviointi

Eduskunta hyväksyi uuden museolain vuonna 2019 ja edellytti, että valtakunnallisten ja alueellisten vastuumuseoiden rahoituksen riittävyyttä ja alueellisten vastuumuseoiden määrää ja toimintaa arvioidaan osana laajempaa uudistuksen seurantaa.

Arvioinnin tietoperusta koostuu asiakirja-analyysista, asiantuntijahaastatteluista, sähköisen kyselyn tuloksista ja sidosryhmille järjestetyistä keskustelutilaisuuksista.

Arvioinnissa havaittiin, että museolain uudistusta ja sen taustalla ollutta museopoliittista ohjelmaa voidaan pitää varsin onnistuneina. Sekä laki että ohjelma ovat osaltaan selkeyttäneet valtakunnallisten ja alueellisten vastuumuseoiden strategista tehtävää ja korostaneet toiminnan vaikuttavuuden merkitystä.

Keskeisin haaste liittyy vastuumuseoiden rahoituksen ja kasvavien vastuiden yhteensovittamiseen etenkin alueellisten vastuumuseoiden kohdalla. Vaikka museoiden valtionosuudet ovat kasvaneet uudistusten myötä, eivät henkilötyövuodet ole kasvaneet samassa suhteessa. Lisäksi vastuumuseoiden uusien tehtävien määrittely ja niille asetetut konkreettiset tavoitteet ovat jääneet osalle museoista hieman epämääräisiksi. Samoin toiminnan raportointi ja seuranta kohdistuvat liiaksi teknisiin suoritteisiin toiminnan laadun ja tuloksellisuuden sijaan. Näitten tekijöiden takia vastuumuseoiden parissa esiintyy jonkin verran epävarmuutta siitä, mitä vastuumuseotyö käytännössä tarkoittaa.

Tallennettuna: