Tämän raportin tavoitteena on kuvata monipuolisesti lasten ja nuorten liikunnan kustannusten kehitystä kymmenen viime vuoden ajalta. Raportissa kuvataan 6–18 -vuotiaiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen kustannuksia 13 eri liikuntalajissa. Lajeja ovat golf, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, pesäpallo, ratsastus, salibandy, taitoluistelu, tanssi, uinti, voimistelu ja yleisurheilu. Lajit vastaavat harrastajamääriltään yli 80 prosenttia suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksista seuroissa. Kilpaurheilun ja harrasteliikunnan kustannukset esitetään raportissa erikseen. ´

Tutkimustieto on kerätty syksyllä 2012 ja keväällä 2013, ja aineistoa on vertailtu aikaisempaan vuonna 2001 tehtyyn tutkimukseen. Kyselyyn vastasi yhteensä 5 368 henkilöä. Vastanneista tyttöjä oli 2 266 ja poikia 3 102.

Liikunnan kokonaiskustannukset harrastajalle muodostuvat välittömistä ja välillisistä kustannuksista. Välittömiä kustannuksia ovat esimerkiksi pakolliset maksut, ohjaus- ja kilpailutoiminnan kustannukset sekä lajiharrastukselle välttämättömät välineet ja tekstiilit. Välillisiä kustannuksia ovat matkakustannukset, virkistystoimintaan liittyvät kustannukset sekä muut sekalaiset kustannukset.

Harrastamisen kokonaiskustannukset syntyvät monista pienistäkin yksittäisistä ja erillisistä kustannuksista, joita seurojen, lajiliittojen tai kuntien toimijat eivät aina riittävästi havaitse. Erillisistä kustannusten kasvuista voi syntyä monille perheille liian suuri kustannuserä, joka estää lapsen liikunnan harrastamisen ohjatussa seuratoiminnassa.

Raportti osoittaa, että liikunnan harrastaminen seuroissa on kallistunut. Harrasteliikunta on kallistunut jonkin verran. Sen sijaan niiden lajien kilpaurheilu, joissa harrastusintensiteetti on kasvanut selvästi, on kallistunut paljon, jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Harrastuskaudet ovat pidentyneet ja vuosittaisten harrastuskertojen määrä on lisääntynyt. Usean liikuntalajin harrastaminen kilpailumielessä on tullut mahdottomaksi jo 11–14 -vuotiaille. Jos murrosikäisellä ei ole mahdollisuutta harrastaa lajiaan seuratoiminnassa noin kaksi kertaa viikossa, puhutaan tutkijan mukaan throw-out- ilmiöstä: seurat käytännössä heittävät suuret määrät vielä lajista kiinnostuneita nuoria pois harrastuksesta ja lajitoiminnasta.