Tutkimuksessa selvitetään Omaura-oppilaiden kotitaustaa, opiskelua, elämänhallintaa, työllistymistä, perheellistymistä sekä nuorten syrjäytymiskehityksen mahdollista yhteyttä kotitaustaan. Lisäksi selvitetään nuorten, vanhempien ja opettajien mielipiteitä projektista ja sen kehittämistarpeista.

Tutkimuksen kohteena oli 28 oppilasta, jotka olivat lukuvuonna 1995–1996 peruskoulun viimeisellä luokalla. Tutkimusta varten tehtiin useita haastatteluja, viimeinen keväällä 2001.

Omaura-projektit perustuvat Saksan ja USA:n vastaaviin kokeiluihin, joissa koulun teoriajaksot ja työjaksot paikkakunnan yrityksissä ja muissa yhteisöissä vuorottelevat. Projektit ovat olleet Mannerheimin Lastensuojeluliiton koordinoimia. Myöhemmin projektien koordinointi kuitenkin siirtyi Omaura-yhdistykselle. Tutkimusta tehtäessä näitä projekteja oli Suomessa 10 paikkakunnalla ja tutkimuksen valmistuessa noin 20 paikkakunnalla, joten Omaura-malli on laajentunut huomattavasti.

Oppilaat haastateltiin kolmeen kertaan runsaan kahden vuoden sisällä eli Omaura-vuoden aikana syksyllä 1995 ja keväällä 1996 sekä runsas vuosi peruskoulun päättymisen jälkeen syksyllä 1997. Opettajien ensimmäinen haastattelu ajoittui vuoden 1996 alkuun ja toinen Omaura-vuoden loppuun. Vanhempia haastateltiin yhden kerran, ja heidän haastattelunsa sijoittui ajalle joulukuusta 1995 - maaliskuulle 1996.

Tämän jälkeen nuoret haastateltiin vielä kerran huhti-kesäkuussa 2001, jolloin oli kulunut noin 5,5 vuotta ensimmäisestä haastattelusta ja 3,5 vuotta edellisestä haastattelusta. Myös opettajia haastateltiin tässä vaiheessa vielä kerran sen selvittämiseksi, minkälaista on heidän käsityksensä mukaan olla opettajana Omaura-toiminnassa ja miten tätä toimintaa voitaisiin kehittää jatkossa.

Omaura-hanke tuntui tulevan koulun tilanteeseen kuin tilauksesta, sillä siinä oli otettu käyttöön kokonaan uusi mahdollisuus: nuoren ohjattu työskentely paikkakunnan yrityksissä ja muissa työpaikoissa koulutyön ohessa ja lisäksi vielä siten, että työjaksot sisällytettiin opetussuunnitelmaan. Tässä on ajateltu, voisiko Omaura-kokeilu olla se kipinä, joka sytyttäisi oppimismotivaation nimenomaan niissä pojissa, joille kouluopiskelu on vastenmielistä.

Elämänhallintaan liittyviä seikkoja selvitettiin mm. nuorten mahdollisesti tekemillä rötöksillä sekä alkoholin ja huumeiden käytöllä. Elämänhallinnan voidaan katsoa selvästi lisääntyneen Omaura-toiminnan aikana. Omaura-vuoden aikana rikokset olivat vähentyneet siten, että kahdeksalla näistä aikaisemmin rikoksiin syyllistyneistä nuorista ei esiintynyt lainkaan rikkomuksia. Neljä nuorta oli lopettanut viimeiseen haastatteluun mennessä huumeiden käyttämisen. Kuvaavaa on myös se, että syksyn 1997 seurantahaastattelussa melkein 80 prosenttia tästä ryhmästä ilmoitti elämänhallintansa lisääntyneen.

Oppilaat on kevään 2001 haastattelun perusteella luokiteltu menestyjiin (13 nuorta), paikkaansa hakeviin (5 nuorta) ja syrjäytyneisiin (9 nuorta). Yhtä nuorta ei tavoitettu haastateltavaksi vuonna 2001. Menestyjien kotitaustasta huomattiin, että yhdeksän heistä tuli tutkimuksen jaottelun mukaisesti kodista, jossa oli vähän riskejä. Syrjäytyneistä taas neljä tuli runsaiden riskien kodista ja viidellä oli ns. useiden riskien kotitausta. Runsaiden riskien kodista tulevista kaksi oli siirtynyt vuoden 2001 haastattelun perusteella menestyjien joukkoon.

Omaura-toiminnasta voi tämän tutkimuksen perusteella todeta, että se on varteenotettava mahdollisuus auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta peruskoulun viimeisen vuoden aikana.

Useiden vanhempien haastatteluista näkyy heidän tyytyväisyytensä Omaura-toimintaan. Samoin moni nuori on kokenut, että Omaura-luokka on ollut se ratkaiseva apu nuoren kehityksessä parempaan suuntaan.