Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen toimintasuunnitelman uusiutuvia luonnonvaroja ja maaseutua koskevien päätösten pohjalta valmisteltiin maa- ja metsätalousministeriössä arvio toimenpidetarpeista Suomessa sekä linjauksista Suomen kehitysyhteistyössä, EU:ssa ja laajemmalla kansainvälisellä tasolla. Arviossa tarkastellaan lähinnä uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön kokonaisuutta: maaseutukehitystä, maataloutta, metsätaloutta, kalataloutta, vesitaloutta sekä biologisen monimuotoisuuden kestävää käyttöä. Lisäksi arvioitiin myös poikkileikkaavia teemoja, kuten köyhyyden poistaminen, tasa-arvo sekä tuotanto- ja kulutustavat.

Suomen kehityspoliittiset ja kehitysyhteistyöhön liittyvät keskeiset tavoitteet on määritelty valtioneuvoston vuoden 2004 periaatepäätöksessä Suomen kehityspoliittisesta ohjelmasta sekä sitä edeltäneissä politiikka-asiakirjoissa. Lisäksi muun muassa valtioneuvoston vuoden 2004 ihmis-oikeuspoliittinen selonteko, globalisaation hallintaa koskeva selonteko sekä muun muassa linjaukset maaseutukehityksestä, metsä-, energia-, vesi- ja tietoyhteiskuntasektoreilta sekä tasa-arvosta antavat suuntaa kehitysyhteistyölle. Näihin liittyvien linjausten lisäksi tässä arviossa tuodaan uusia esityksiä kehitysyhteistyöhön.

Arvio on pohjana valmisteltaessa edelleen Johannesburgin päätösten toteuttamista Suomen toiminnassa. Arvion perusteella näyttää siltä, että Johannesburgin päätösten toimeenpanovelvoitteet sisältyvät kattavasti eri kansallisiin ohjelmiin ja strategioihin. Kuitenkin eräiden päätösten toteutuminen Suomessa edellyttää joitakin toimia. Kansallisesti tulee maaseudun elinvoimaisuutta parantaa kehittämällä eri tulonlähteitä, parantamalla yrittäjyyden edellytyksiä sekä hyödyntämällä luonnonvaroja nykyistä monipuolisemmin.

EU:n yhteistä maataloutta tulee kehittää niin, että maataloutta pystytään harjoittamaan koko Suomessa. Metsätaloudessa tulee turvata puun saanti teollisuuden raaka-aineeksi sekä energiakäyttöön. Riistataloudessa tulee metsästyksen edelleen perustua hyvään kannanarviointiin. Suurpetokantojen hoitosuunnitelmat tulee laatia. Kestävän porotalouden kehittäminen edellyttää muun muassa poronhoidon tekniikan kehittämistä ja laidunten kestävyyden edistämistä. Kestävän kalatalouden varmistamiseksi tulee turvata kalastuselinkeinon ja vapaa-ajan kalastuksen asema, kalakannat sekä kalavesien tuottavuus. Vesitaloudessa keskeistä on vesihuollon turvaaminen erityistilanteissa. Biologisen monimuotoisuuden kestävän käytön edistämiseksi tulee kansallisen biodiversiteettiohjelman uudistuksessa ottaa huomioon EU:n biodiversiteettitavoite.